PPP

PPP= Pohjaan Palanut Perunamunakas. Siitä lisää myöhemmin.......

Eilen eli maanantaina oli mun eka koulupäivä! Aamulla mun ei tarvinnut viedä T:a kouluun, koska oli eka päivä joten M teki sen. Sen sijaan vein G:n Jamilalle. Oli kyllä taas aika mielenkiintoista kun kello soi 6:30 ja olin viikonlopun sallinut itseni nukkua pitkään. Tai no puol kymmeneen maksimissaan, ennen se olisi ollut aikaisin joten voi päätellä miltä toi puol seiska tuntuu. Tottumikysymys vaan. Aamulla mun tehtäviin kuuluu vaan antaa lapsille aamupala (kaakao) ja katsoa niille vaatteet päälle. Kaikki meni hyvin, kunnes tuli aika lähteä Jamilalle. G huusi koko matkan (onneksi ei oo pitkä) ja kiljui äitiä mun sylissä. Ja luonnollisesti pissasi housuun. Koitin kantaa sitä etäällä mun kukkamekosta ettei uudet opiskelijakaverit luulis mulla olevan hygieniaongelmia...

Olin koululla ajoissa, tunnit alkaa siis yhdeksältä. Meidän ryhmässä on jotain kymmenen opiskelijaa ja opettaja tosi mukava. Mutta se puhuu vaan ranskaa!!! Ei herranpieksut, lobotomiapotilaista tuntuu varmaan ihan samalta kuin musta sen aktiivisen neljän tunnin kuuntelun jälkeen. Kaiken lisäksi olin surkeimpia koko ryhmässä, okei ehkä kaksi oli yhtä huonoja kuin mä. Musta se oli vaan huvittavaa. Tunnin jälkeen menin kysymään vastaanotosta opiskelijakortin saamisesta. Tarvitsen sen siis että saan opiskelija-alennuksen bussikortista, jolle jää sitten hintaa vaan vaivaiset 17 euroa. Sillä saa sitten kuukauden huristella dösällä ja metrolla niin paljon kuin sielu sietää. No, aamulla mulle vielä puhuttiin englantia siinä vastaanotossa, mutta tunnin jälkeen se nainen kieltäytyi siitä, ja toisti vaan niin monta kertaa kunnes ymmärsin edes osan. Aika tehokasta, täytyy kyllä myöntää.

Olin sopinut italialaisen au pairin D:n kanssa, että mennään syömään lounasta koulun jälkeen. Ollaan siis samassa koulussa, eri tasoilla vaan. Mukaan tuli sitten lisäksi kaksi tyttöä (japanilainen H ja kreikkalainen M) mun ryhmästä. Ne on muuten 29-vuotiaita, hämmentävää! Lisäksi D oli tutustunut omalla tunnillaan saksalaiseen O:n, jonka kanssa itse asiassa hengasin silloin sunnuntaina. Se tyttö jonka nimeä en muistanut... Myös saksalainen A jonka kanssa olin jutellut netissä, tuli mukaan. Se käy eri koulua, mutta se koulu on ihan lähellä. Noloa, että unohdin sopineeni A:n kanssa tapaamisen ja lähdettiin jo etsimään ruokapaikkaa, samantein kun puhelin soi muistin että voi saasta, unohdin A:n! Onneksi se ymmärsi mun aivokuolematilanteen. Kaikilla oli nälkä ja mentiin syömään Castellanen alueelle, koska siitä kaikki pääsi hyvin jatkamaan metrolla tai bussilla kotiin. Yllätys yllätys, oli taas mukavaa hengata isolla porukalla ja vaan puhua tyttöjen juttuja.

Puoli viideltä treffasin M:n T:n koulun edessä ja haettiin poitsu kotiin. Sen jälkeen mä hain Gn tarhasta ja luojan kiitos vähän suuremmalla menestyksellä kuin aamulla... Lopun työjasta leikittiin autoilla ja oltiin uima-altaalla. Kävin vielä iltalenkillä ja juutuin datailemaan. Kaiken kaikkiaan eilinen päivä oli tosi hektinen ja juoksemista paikasta toiseen.

Aamulla kello soi taas ja kiitos eilisen datailun, se tuntui aivan järkyttävältä :D En mä nyt vaan malta mennä yhdeksältä nukkumaan! Perusaamurutiinit, mutta tällä kertaa vein ekaa kertaa sekä T:n, että G:n, yksin. Ihme kyllä päästiin lähtemään kotoa ilman itkuhuutoa. Laitoin G:n vaunuihin että pääsisin nopeammin enkä myöhästyisi koulusta. Täällä on muuten pakko olla ajoissa koulussa, koska puol ysin jälkeen portit sulkeutuu. Lisäksi mun pitää siis ihan oikeasti saattaa T luokkaan asti, jokainen vanhempi tekee niin. Sama homma lähtiessä, vanhemmat (tai minä) on jonossa luokan eessä ja opettaja kutsuu yksitellen oikean ipanan luokasta ulos. Kärräsin sitten G:n Jamilalle ja menin hiki hatussa bussiin. Eilen mulla meni aamulla siinä matkassa 15 minuuttia, tänään oli kiva liikenneruuhka niin meni tuplasti pidempää. Myöhästyin tunnilta, mutta ei sille vaan voi mitään, onhan työt tehtävä. Olin ihan hirveen väsynyt univajeen takia ja se neljä tuntia meni aika koomaillessa, keskittymiskyky oli vähän toista luokkaa kuin eilen. Naureskeltiin vaan aina toisillemme irlantilaisen tytön H:n kanssa, me ollaan siis ne luokan "luuserit". Yhdessäkin tehtävässä piti siis kirjoittaa sellaisen tyhjän pään kohdalle eri ruumiinosien nimet (silmät, korvat jne). No mä ja H alettiin sitten sen sijaan piirtämään hiuksia ja muita sellaisia sille, käsitettiin hieman väärin. Ei vitsit ku kaikki hajos.

Tunnin jälkeen menin lounaalle samassa luokassa olevan itävaltalaisen P:n kanssa. Meillä oli samalla missiona ottaa valokuvat itsestämme opiskelijakorttiin. Joka metrotunnelista löytyy sellainen valokuvauskoppi. Niiden toimiminen onkin sitten asia erikseen... Ekassa kopissa se ei hyväksynyt kolikoita. Saatiin sitten vaihdettua seteliksi, kunnes tajuttiin, että seteleitä ne ei hyväksy ikinä. Siinä sitten koitin kysyä yhdeltä naiselta vitosen setelin vaihtamista kolikoiksi, ja se antoi mulle säälien kahden euron kolikon. Luuliko se että oon joku koditon rahaa kerjäävä spuge?!?!?!?!?!? Että mua ja P:a hävetti :D Löydettiin uusi valokuvauskoppi ja siinä sitten yhden sivullisen pojan pienen kolikkoautomaattipahoinpitelyn jälkeen saatiin se vihdoinkin toimimaan. Okei, niistä kuvista ei sitten tarviikaan enää puhua mitään. Lounaalla tuli myös P:n kanssa puheeksi koti-ikävä. P kertoi irlantilaisen H:n kovasta koti-ikävästä. H on ollut täällä nyt tasan viikon, ihan niin kuin mäkin. Se oli kuulemma jo ollut viime perjantaina valmis lähtemään kotiin. Mä puhuin sen kanssa tänään aiheesta. Se on täysin normaalia tuntea kamalaa koti-ikävää ja sellaista oloa, että mikä ihmeen idea tääkin oli. Mutta sanoin H:lle, että kuukauden kun jaksaa, niin oikeasti helpottaa. Mulla on helpottanut ihan älyttömästi jo nyt omanikäisten kanssa hengailu. Jos H:lla ei kuukaudenkaan päästä helpota, sitten kannattaa jo alkaa miettimään. Ei kannata tolkutonta aikaa vaan kituuttaakaan, jos tää ei vaan oikeasti ole oma juttu. Tässä pitää vaan itsekin olla aika aktiivinen ihmisiin tutustumisessa. Mä olen ollut tosi iloinen tyypeistä, joita olen tähän mennessä tavannut. Joistain jää vaan hyvänpäiväntuttuja, mutta joistain saa oikeita ystäviä. Yhtä kaikki, jokainen kontakti on tärkeä.

Hain tuttuun tapaan T:n ja G:n puoli viideltä. Kaikki meni superhyvin ja oli tosi mukavaa olla lasten kanssa. Oltiin uima-altaalla ja leikittiin. Sitten tosiaan päädyin valmistamaan kohtalokkaan ekan illalliseni...... Kaapissa ei ollut about mitään joten päädyin tekemään espanjalaisen perunamunakkaan. Oikeasti mä luokittelisin yleensä itseni ihan hyväksi kokiksi, mutta ei saatana tätä päivää. En oikein hallinnut kaasuhellan käyttöä, joten eikös se palanut pohjaan. Mua hävetti niin paljon, otan aika henkilökohtaisesti noi ruokajutut! Lisäksi tein paistettuja banaaneita (perus kaneli, fariinisokerijne) ja mun mielestä se on oikeasti hyvää. Lapset olikin sitten vähän toista mieltä. Huomenna teen lasagnen ja seuraan äitin ohjetta millintarkasti ja jos se ei onnistu niin en astu jalallanikaan keittiöön enää ikinä. YHYY! Muuten! Tää perhe tekee ostostilaukset internetissä ja tänään lähetti toi tänne jotain seitsemän laatikollista ruokatarpeita. Niin outoa :D

Huomenna eka päivä kokonaan lasten kanssa koulujen ollessa kiinni. Saas nähdä. Tänään näytin lapsille youtubesta muumien ranskankielisen intron ja ne oli ihan into piukeena, koitan etsiä pari jaksoakin jos löytyisi. Lisäksi nään vissiin illemmalla Marin, joka on vihdoin saapunut tänne au pairiksi! Huippua! En tiedä onko tää tää suomalainen huumori vai mikä, mutta viime lauantaina Rosankin kanssa oli niin luontevaa ja ihanaa. Se on myös varmasti se, että omalla kielellä on helpompi olla vaan ihan oma itsensä. Lauantaina olisi suunnitelmissa mennä isolla porukalla tanssimaan, JIPPII!