keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Parlez-vous francais part 2

Hellurei ja hellät tunteet!! Alkoi hieman naurattamaan, miten dramaattiseen tekstiin tän blogin viimeisin tuhat vuotta sitten kirjoitettu teksti päättyi. Ihan kuin olisin tyyliin kuollut tohon kaameeseen tautiin, kun sen jälkeen musta ei mitään kuulunut :D Ei siinä, kyllä vielä kaikkien näiden kuukausienkin jälkeen muistan miten karmeeta se oli... Blogin kirjoittelu siis silloin jäi, mikä myöhemmin harmitti itseäni. Sitä olisi ollut kiva lueskella ja muistella kaikkia höhliäkin juttuja. Marseillestahan kotiuduin jo maaliskuun alussa kun pääsykoepaniikki iski ja olin varma etten saisi siellä luettua. Noh, ensinnäkin luin ihan väärälle alalle, motivaatio hukkui Suomessa ja kaikkea shaissea tuli kevään aikana vastaan joten koulupaikka jäi saamatta. Ainakin menin ensimmäistä kertaa pääsykokeeseen, en tosin siihen mihin olin suunnitellut :D No joo, jaarittelut sikseen. Nyt on juttu niin, että viihdyin Marseillen perheessä aivan mahtavasti, ranska alkoi luistaa jo jotenkuten ja koen, että paljon seikkailuja jäi kokematta. Niinpä kun perhe pyysi mua sinne takaisin, on taas aika pakata kimpsut ja kampsut elokuun lopussa ja samalla koittaa elvyttää tää blogi loistoonsa(HAH HAH)! En ala nyt tekemään mitään reportaasia mun kuukausista blogin kirjoittelun lopettamisen jälkeen, mutta tässä muutamaa kuvaa ihanista hetkistä/päivistä:



Käytiin suklaamessuilla.
Täytin 20.

Löhöttiin koko päivä pyjamassa, verhot kiinni.


Vietettiin läksiäisiltaa Vapianossa.
                           
Tuotin luistinradalla häpeää suomalaisuudelle.
                           
Olin eräjorma.
Raiskattiin Ikean piparkakkutalo.
              
                              
ps. Sana välivuosi on kielletty tässä blogissa, koska a) se on liian masentava :D ja b) en mä elä mitään välielämää vaikken opiskele, kaikelle on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa!