Kökökökköö

Kamerasta on patteri loppu niin tulee nyt kuvaton postaus, alan kyllä napsia ahkerasti otoksia heti kun saan aikaiseksi kipaista kauppaan :) Mutta asiaan. Porukat vei mut eilen kentälle ja omituista kyllä, en pillittänyt yhtään. Oon yleensä ihan kauhea itkupilli. Olihan se vähän haikeata kävellä siinä yksin sisälle terminaaliin, mut samalla oli jotenkin sellanen fiilis, että tää on niin oikee juttu. Okei kentällä sit jännitti ihan kiitettävästi mut kävin ostaa dopseja ja mussutin niitä. Jos joku ei oo maistanut, niin ne on ihan parhaita, hyvä vaan kun pääsen eroon mun riippuvuudesta. Odottelin sitten siinä että pääsen koneeseen, lentohan lähti Helsingistä 18:50. Onneksi mun vieressä ei istunut kukaan niin ei ollut todistajia mun keski-ikäisyydelle, lukemisena toimi nimittäin MeNaiset ja läppäriltä pyöri Ihmeidentekijöiden eka tuotantokausi. Jep, ihmeidentekijät, tämä 90-luvun suomihelmi. Jotenkin oudosti siinä lennon aikana mun jännitys vaan haihtui, vaikka luulisi että se menee päinvastoin. Olin jossain ihme zen-mielentilassa... Asiaa ehkä auttoivat suloinen pikkutyttö joka tuli aina mun kaa jutustelemaan siihen ja vielä suloisemmat pojat (ei siis pikkupojat!) joita tsiigailin ajankuluksi... :D

21:20 paikallista aikaa se kone sitten laskeutui ja mua vastaan tuli perheen äiti G. Naureskeltiin vaan molemmat, että tää ensitapaaminen on aina yhtä ihanan jähmeä, mutta oltiin just hyvillä fiiliksillä. Kentältä näiden kotiin oli matkaa noin 40 minuuttia, tosin meillä meni tunti koska koko ajan joku tie oli suljettuna. Jutusteltiin siinä sitten niitä näitä ja tultiin kotiin. Tää perhe asuu siis kerrostalossa, tässä on aidattujen porttien sisällä muutama eri kerrostalo ja tossa keskellä uima-allas. Tää on kyllä tosi tilava ja siisti tää kämppä, partsilta näkyy merelle ja toi parveke on muutenkin ihan himmeen kokoinen, varmaan puolet mun kodista Suomessa. Mua hymyilytti kun tolla G:llä oli Twilight-kirjasarja esillä hyllyssä, se tykkää siitä. Nää on siis 35-vuotiaita. Lapset oli luonnollisesti jo nukkumassa, isän eli D:n kanssa vaihdettiin siinä pari sanaa ja ne esitteli tän kämpän mulle. Sitten purinkin mun matkalaukun ja kävin unten maille :)

Tänään heräsin seitsemän pintaan. Nukuin tosi hyvin ja kun kello soi oli eka sellainen wtf-fiilis kun kuulin lasten ääntä ranskaksi ja meni hetki tajuta missä olen. Menin mun huoneesta ulos ja siinähän ne pojat, eli T ja G, oli vastassa kikattelemassa. No mitäpä minäkään muuta kun kikattelin, kun en muuta osaa sanoa. Kyllä kieltämättä tää nyt aluksi on vähän randomia, kun en pahemmin ymmärrä mitään. kaksivuotias G puhuu kuin papupata, mutta se puhuu vielä sellaista taaperoranskaa ja oikeesti se vaan hokee koko ajan kökökökkkkööööööö. Tai siltä se mun mielestä kuulostaa :D Niin se ei oo ehkä ihan se paras opettaja mulle. Aamupalaksi täällä vetäistään naamaan joku pieni makea juttu ja se on siinä. Äiti G, tai sanon nyt oikeastaan vaikka M niin ei mene sekaisin nuoremman lapsen nimen kanssa, oli ottanut tän päivän töistä vapaata. Nyt kun on lomat lapsilla, niin käveltiin aamulla kahdeksan jälkeen viemään viisivuotias T johonkin vapaa-ajankerhosysteemiin. Samalla näin reitin koululle, että osaan sitten sinne kävellä. Haettiin samalla sellaisesta pikku vihaneesputiikista tuoreita hedelmiä. Musta se on ihanaa että täällä on just sellaisia pikkuliikkeitä! Tultiin sen jälkeen minä, M ja G takaisin kotiin ja M selitti mulle vähän jotain perusjuttuja, tyyliin että mun pitää olla täällä kuin kotonani ja ottaa kaapista mitä haluan jne. Enkä oo täällä minään siivoojana, vaan korjaan vaan omat jälkeni ja autan sellasissa jutuissa mitä muutkin tekee. Se kysyi samalla juonko kahvia ja mähän nyt oon tässä viime kesän aikana kehittänyt pahan tavan ja alkanut juomaan, vaikka ennen inhosin sitä. Tota joo. En ihan tajunnut että näiden "kahvi" on sellainen pieni kupillinen tappovahvaa myrkkyä espressoa :D Onneksi se oli pieni kuppi, hehheh. Siitä lähdettiin sitten rantakadulle lähibussipysäkille. Näin samalla G:n hoitopaikan. Bussilla mentiin sille pysäkille, mistä jään mun kielikoululle ja samalla käveltiin siihen, että näen missä se on. Ruuhkasta riippuen siinä menee aikaa 10-20 minuuttia. Ja joo, täällä on muuten KUUMA! No, en valita kunhan taas totun tähän. Tultiin sitten takaisin kotiin ja leikin pikku G:n kanssa leluautoilla. Tai no, kuuntelin kun se sanoi kökkökköö ja näytti saavan suurta hupia aiheesta. Ei helvetti, haluan oppia tän kielen ja nopeasti :D Lounaaksi syötiin pieni pihvi ja paistettua munakoisoa. En kyllä ihmettele että ranskalaiset naiset pysyy hoikkina, ruoka on kuitenkin aika terveellistä ja ilmeisesti jättisuuret annoskoot ei oo suosiossa.

Nyt mulla ei kulje enää ajatus yhtään, pakko ottaa päikkärit. Illemmalla mennään moikkaamaan vielä G:n lastenhoitajaa, että se tulee tutuksi mulle. Olisi oikeasti hirveesti kerrottavaa kaikista käytännönjutuista ja voisin kirjoittaa loputtomiin, mutta ehkä odotan että tää aivojen ylikuormitus helpottaa vähäsen ja lopetan tän tekstin tän päivän osalta tähän!

Tänään

Tämä mielessä on hyvä lähteä kohti uutta seikkailua! Jännittää, naurattaa, itkettää, pelottaa, ilostuttaa; noi on osuvat fiilikset tälle hetkelle. Mutta mä oon niin valmis! :) Vaikka lentäminen onkin ihan sairaan tylsää.

Palataan astialle Ranskan puolella.

Ihailtavaa priorisointikykyä

Tuliaistilanne maanantai-iltana klo 21:22

Pakkaamistilanne maanantai-iltana klo 21:22

Siivoustilanteesta en viitsinyt edes ottaa kuvaa.

Operaatio 1/4

Otsikko liittyy mun ystävän ja mun läppään mun siivoustaidoista. Joo. Munhan pitäisi nyt ihan oikeasti alkaa pakkaamaan, ei tekosyitä tai mutinoita. Ongelmana on vaan sellainen pieni juttu, että mun huone muistuttaa enemmän kolmannen maailmansodan taistelutanteretta, kuin aikuisen ihmisen makuuhuonetta. Saattaisin saada pilkahduksen lattiasta esiin sukelluslasien avulla. En halua alkaa pakkaamaan nnen kuin olen siivonnut, ihan jo sellaisesta käytännön syystä että puolet mun vaatteista taitaa olla hoitamassa maton virkaa lattialla ja haluaisin ne mieluusti mukaan matkalaukkuun. Oon niin varma, että tässä käy niin kuin aina ja huomaan maanantai-iltana etten ole vieläkään pakannut ja oon hirvee ylistressaantunut monsteri jokaiselle, joka erehtyy avaamaan suunsa. Tai oikeestaan, oon varmaan sellainen vaikka olisinkin pakannut.




Vähissä on siis päivät, tänään oli vika työpäiväkin ja olihan se vähän haikeeta. Sain työkavereilta lahjaksi suklaakirjan, josta löytyi kaikkia yliherkullisia ja äklömakeita herkkuja ja tänään olis suunnitelmissa kokeilla friteerattuja mars-patukoita. Terveellistä ja kevyttä sen olla pitää! Ystävien kanssa pidettiin myös Ranskailta, eli kokkailtiin ranskalaista safkaa ja luonnollisesti juotiin sivistyneesti lasilliset viiniä. Ruoka oli niin hyvää namnam! Ratatouillea, yrttitäytettyjä kananrintafileitä, patonkia ja vadelmamascarponemoussea ananaskompotilla. Mulla tulee kyllä oikeasti kova ikävä mun ystäviä, oon aika riippuvainen niistä. Toisaalta tiedän, että kaikki kuitenkin lähtee omille teilleen eri paikkakunnille opiskelemaan, joten vaikka jäisin tänne, kököttäisin vaan yksin, jeejee miten hauskaa. Onneksi skype ja muut on keksitty ja oikeestihan tää nyt vaan on tälläistä kun meistä tulee aikuisia ja jokainen alkaa aloittaa omaa elämäänsä. Ystävyyssuhteet pitää vaan sopeuttaa eri elämäntilanteisiin ja kyllä ne, jotka on tarkoitettu kestämään, kestää. Olipas taas syvällistä.




Ja ystävistä puheenollen juttu josta oon innoissani!! Tajusin, että tätä internetin ihmeellistä maailmaa voi käyttää myös kavereiden saamiseen kun lähtee au pairiksi. Olen siis muutamasta facebook ryhmästä bongannut samoille seuduille lähteviä auppareita ja jutskaillut heidän kanssa, varsinkin parin suomalaisen ja yhden saksalaisen tytsin kanssa on tullut sellainen fiilis, että synkkaa varmaan myös livenä! Se on hyvä, koska kymmenen kuukautta ilman kavereita on kuolema muussa tapauksessa kelle tahansa normaalille ihmiselle.

Tiedän myös jo etukäteen vähän ekan viikon ohjelmasta. Kouluthan lapsilla alkaa vasta viides päivä, eli maanantaina eli silloin myös mun duuni alkaa vasta virallisesti. Mun tuleva hostäiti G kirjoitti mulle sähköpostia ja pahoitteli, että he ovat silloin ekana viikonloppuna menossa miehen D vanhempien luokse Lyonin lähistölle auttaakseen ystäviensä häiden järjestelyssä. G sanoi, ettei millään raaskisi jättää mua yksin kun oon ollut sitten siellä vsta pari päivää ja olisiko kamalaa tulla viikonlopuksi heidän mukaansa, ihan vaan siis vapaa-ajan ja tutustumisen merkeissä. No haloo, ei tosiaankaan haittaa!! Mun mielestä on vaan kiva, että on jotain tollaista spesiaalitekemistä :)

Tänään aion vaan nauttia rauhallista koti-iltaa ja syödä filmtownin irtokarkkeja. Missään ulkomailla ei ikinä oo yhtä hyviä karkkeja kuin Suomessa, joten pitää tyydyttää karkkihammas nyt ;) Ja jos jollain on analyysia, minkä takia passikuvissa pitää aina näyttää ihan jumalattomalta Uzbekistanilaisesta vankimielisairaalasta karanneelta laatikkopäältä, niin kuuntelen nämä teoriat mielenkiinnolla ja vuodatan katkeria kyyneliä aina uutta kiiltävää passia katsoessani.
kuva

14 päivää

Lähtö lähenee, tasan kaks viikkoa enää! Jotenkin tosi turhauttavaa ku se on jo noin lähellä, mut silti ei vielä oikein voi tehä mitään kovin konkreettista (=PAKKAAMISTA). Ja sit taas samalla tuntuu että ääks, enää kaks viikkoa ja vaikka mitä tekemättä. Eh, niin mitä muka. Aion viettää vikat kaks viikkoa vaan rentoilun (duunia lukuunottamatta) ja kavereiden merkeissä. Ja sit selailen vaan hulluna läpi kaikkia au pair-blogeja ja toivon että mun vuodesta tulee yhä mahtava kuin joillain. Työntekoa en pelkää, ei ne lapset ainakaan hirveästi vaikeampia voi olla kuin muutamat (krhm) mun asiakkaat.

Tänään töiden jälkeen käväsin kaupungilla ja koitin vähän mietiskellä että mitä ostaisin perheelle suomituliaisiks. Mietin mm. jotain muumiaiheista muistipeliä lapsille. Ei mitään kirjaa oikein viitti viedä kun eihän ne suomea ymmärrä. Sitten tietty suklaata. Mut haluun keksii myös jotain persoonallista! Vanhemmille on etenkin vaikee keksiä jotain kivaa. No, en nyt ota siitä mitään paineita. Tänään myös kirjoittelin perheelle sellaista yleistä liibalaabasähköpostia kun ajattelin että ihan kiva lähetellä vähän kuulumisia ja kuulla myös niiden meininkejä. En tiiä mitä niille oikein pitäis kirjoitella, ihaninta olis vaan hypätä sen alkuvaiheen yli ja suoraan siihen vaiheeseen kun ollaan jo vanhoja tuttuja!

Tänään sain myös vihdoinkin virallistettua mun kielikouluilmoittautumisen. JEEEE. Oli kyllä vähän säälittävä olo kun piti lähettää niille sähköpostilla sellanen ranskan testi ja lähetin että sori nyt vaan mutta en kyllä osaa mitään tosta testistä. Ne vaan lähetti että ei hätää, mä oon absolute beginners-ryhmässä :D

Tuli muuten tossa luettua yhden tytön blogia joka on au pairina Lyonissa. Se kirjoitti ranskalaisesta ruokakulttuurista ja mainitsi, että ranskalaisten naisten hoikan varren salaisuutena on paljon hyötyliikuntaa ja kohtuus. Ehheh tuttu juttu...... not. No, mun tuleva koti on 2 minuutin päästä rannalta joten oon vakaasti päättänyt pakottaa itseni sinne päivittäiselle lenkille vaikka sitten silmänilon motivoimana ;), koska jo nyt pelkkä ajatus croissanteista sun muista lihottaa mua ne pelätyt kymmenen kiloa, hehheh.

Ei taas ollut mitään punaista lankaa tässä jutussa mutta ei huolta, ei tuu olemaan muissakaan teksteissä. Palataan langoille viimeistään parin viikon päästä, nyt meen pesemään hiusväriä. Juurikasvu ♥

Money, money, money

Todella ihana tunne, kun huolehdin mun raha-asioista jo nyt, vaikka en ole vielä edes päässyt Marseilleen asti. Saas nähdä millainen kriisi siellä sit iskee... No ei, oikeesti mä olen nyt koittanut olla tosi säästeliäs ja esimerkiks vähentää turhaa shoppailua, mikä on multa paljon! Mä shoppailen kun haluan lohduttaa itseäni, kun haluan palkita itseni, kun stressaan, kun on tylsää. Lista vaan jatkuu ja jatkuu, mutta onneks en taida olla ainoa tän ongelman kanssa. Pitää varmaan kulkea laput silmillä Marseillessa :D Senhän totta kai tiedän, ettei kukaan au pairina rikastu. Mutta ei se ookkaan se syy, miksi sinne mennään. Samantien olisin voinut jäädä vielä himaan kykkimään toiseksi vuodeksi vanhempien luokse ja tehdä täyttä työpäivää tuntipalkalla Suomessa, ei kiitos. Been there done that.

Niin ja asiasta kukkakaaliin miksi koko rahajuttu tuli edes mun mieleen. Niin kuin mainitsin, ilmoittaudun siis au pair-vuoteni ajaksi kielikouluun. Mulla tulee olemaan tunteja kahdesti viikossa, neljä tuntia per päivä. Eiköhän siinä jotain ala tarttumaan päähän. Tänään illalla olisi sitten tarkoitus maksaa takuumaksu, mikä kattaa samalla ensi vuoden toukokuun ja kesäkuun tunnit. Siellä on siis kuukausimaksu 160 euroa, ei mitään ilmaista puuhaa, mutta tulevan perheenikin mukaan halvin paikka mitä löytyy. On se musta hyvä mennä kouluun ihan sosiaalistumisenkin kannalta, eiköhän sielläkin tutustu kivasti ihmisiin. Ainakin toivottavasti :D Ton alkusumman suuruuden takia nyt vaan luonnollisesti ajatukset alkoi pyörimään että ääks kai mun rahat nyt riittää sitten paikanpäällä jnejne, toi kuukausittainen 160 kuitenkin myös syö kivan summan mun taskurahasta. Onneksi mulla on ihanat vanhemmat ja ne on luvannut sponssata mua kuukausittain, vaikka en tosiaankaan itse pyytänyt! Samalla se tuntuu myös oudolta, koska on viimeiset neljä vuotta käynyt itse töissä ja tottunut hallitsemaan raha-asioitani. Tuntuu hassulta ottaa "lahjuksia", vaikka ei ne tosiaankaan mitään sellaisia ole.

Tosta kielikouluun ilmoittautumisesta tuli mieleen mun mielestä aika huvittava juttu, vaikka kuvaa varmaan aika hyvin ranskalaista mentaliteettia niiden oman äidinkielen suhteen. Ne kielikoulun nettisivut on kyllä englanniksi, mutta entäs sitten kaikki ilmoittautumislomakkeet! Kyllä nauratti täyttää sitä lomaketta ilmoittautuessaan aloittelijakurssille, kun en tosiaankaan edes tiennyt mikä aloittelija on ranskaksi... Google translator ja sanakirja oli ahkerassa käytössä. No, tää on vaan hyvää harjoitusta tulevaan.

Vaikka tässä nyt vähän pientä sivustressiäkin ilmenee, niin 90 prosenttisesti fiilikset on kuitenkin niin innostuneet ja odottavat! Päivä päivältä se lähenee, jippii! (Hehheh, odottakaa vaan mikä avautuminen siinä vaiheessa seuraa, kun pitäisi alkaa pakkaamaan tavaroita, terveisin tyttö, jolle ei ole lainkaan epätavallista röhnöttää matkalaukkunsa päällä mitä mielikuvituksellisimmissa asennoissa yrittäen sulloa sitä kiinni...)

kuva

Ei, en puhu ranskaa

Jo kuukauden päästä istun tähän kellonaikaan toisessa talossa, toisessa maassa. Tai oikeestaan, toivottavasti en istu sisällä vaan kulutan aikaani jotenkin rakentavammin vaikkapa pitkällä rantakävelyllä miettien, miten sitä tänne oikein päädyttiin. Olen lähdössä tän kuun lopulla yhdeksäksi kuukaudeksi viettämään toista (ehheh, se niistä kunnianhimoisista opiskelusuunnitelmista) välivuottani au pairina Marseilleen, Ranskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin.

Oon niin mahdottoman nokkela, että onnistuin ensimmäisen postaukseni otsikossa myös vastaamaan blogin nimeen. Mun kielitaito siis rajoittuu yhden käden sormilla laskettavien fraasien määrään. Oikeaoppista lausumista en haluu edes ajatella. Se, miten yhteisen kielen puuttuminen (ilmoittaudun kyllä kielikouluun ja vuoden loppuun mennessä hallitsen bonjuuuurit sun muut mennen tullen) toimii käytännössä tulevan perheeni lasten kanssa, tulee olemaan vähintäänkin mielenkiintoista. Myönnän, muutamat painajaiset asiasta on tullut jo nähtyä :D

Tiedän, että tuleva vuosi tulee olemaan täynnä ylämäkiä ja alamäkiä, mutta mulla on sellainen fiilis, että siitä tulee yksi rikastuttavimpia vuosia elämässäni ja odotan sitä jo innolla! Vielä en oikein ees kunnolla ymmärrä lähteväni, mutta eiköhän sekin päivä päivältä kuun lopun lähestyessä ala paremmin iskostumaan. Note to self: Ainakin sitä mukaan, kun tajuan etten oo vieläkään hommannut uutta passia........

Tää blogi tulee olemaan aika samanlaista sekametelisillisoppaa kuin kirjoittajansakin. Pääpainona on kuitenkin arki uudessa kulttuurissa, uudet haasteet ja kokemukset. Saatan tulla vuodattamaan kielimuurin kaameudesta tai iloitsemaan ranskalaisten leivonnaisten ihanuudesta. Sen näkee sitten!

mun tulevat hoodit