Je veux pas mäkämäkämääääää

Oikeesti, miten on mahdollista rakastaa ja vihata lapsia saman päivän aikana?? Vanhemmalla herra T:llä on tänään ollut niin huono päivä ettei mitään rajaa ja mun valmiiksi kireetä pinnaa se on kiristänyt entisestään. Joskus en vaan kestä kun lapset on niin epärationaalisia olentoja, niille ei voi selittää asioita järjen kanssa kun ne ei vaan tajua. AAARRRGGGH. En ikinä hanki omia lapsia. Kaikki kunnioitus tässä vaiheessa ihmisille, jotka on valinneet ammatikseen jonkun päiväkodihoitajan tai muun vastaavan.

Nojoo okei, tää nyt oli tällänen maanantai ja se siitä :D Huomenna uusi päivä ja silleen. Mä en vaan yhtään itse ollut tänään sellaisella joopaseipäs-tuulella niin olisi ollut mukavampaa, ettei T olisi tehnyt kärpäsestä härkästä ihan kaikessa. Se vaan hoki koko ajan "tu est pas gentil" ja voin kertoa ettei kiinnostanut kivikasan vertaa olinko tämän 4-vuotiaan maailmanvaltiaan mielestä kiltti vai en.

Viikonloppu meni oikein mukavasti. Lauantaina vierailtiin Josefinin kaa Aix-En-Provencessa Rosaa moikkaamassa. Sinne menee bussilla sellaset puolisen tuntia ja se oli tosi ihana kaupunki, tykkäsin kovasti. Siitä kyllä huomaakin, että on Ranskan kolmanneksi kallein kaupunki, vauraan oloinen. Siellä oli kiva tunnelma ja nättejä rakennuksia. Marseille on niin iso ja vähän sekasortoinen, vaikka täälläkin viihdyn hyvin. Tein muuten maailman parhaan alelöydön! Pimkiessä oli jotkut ihme alennukset, että tekonahkatakkeja -40%. Ostettiin kaikki kolme takit, itselleni valitsin sellasen tyköistuvan ihanan vaalean konjakinsävyisen takin, ihan täydellinen! Hintaa jäi huimat 17 euroa... Löysin myös yhdelle mun parhaista kavereista synttärilahjan ihan sattumalta joten je suis heureux! Huomaatteko kuinka viljelen tätä laajaa ranskan sanavarastoani joka paikkaan??

Illalla istuttiin rannalla. Neljä tyttöä ja neljä viinipulloa. Saksalaisten sisäpiiri sai pitää omat bileensä, olin iloinen ollessani hyvällä porukalla, eli minä, Patricia, Josefin ja Mari. Viini teki tehtävänsä ja oltiin ihan iloisessa hiprakassa. Fiksusti kyllä en juonut sitten enää muuta baarissa. Oltiin samassa baarissa kuin viimeksi ja täytyy sanoa, että mulla oli kyllä hauskempaa tyttöjen kesken rannalla. Se oli jotenkin vielä enemmän täynnä ällöttäviä maahanmuuttajamiehiä, joilla ei ole minkäänlaista kunnioitusta toisen vartalon yksityisyyttä kohtaan ja siinä loppuvaiheessa olin niin vihainen, että melkein tirvaisin yhtä turpaan. Onneksi en sitten kuitenkaan, vaikka olisi se sen ansainnut. Ensi kerralla haluun katsastaa jonkun uuden paikan, missä on vähän erityyppistä porukkaa.

Sunnuntai meni sängyssä loikoillessa, kunnes viiden aikoihin suunnistin tapaamaan Maria tarkoituksena vetää vähän krapulamättöä. Vähän onkin sitten kyseenalainen käsite, päädyttiin meinaan eka syömään Quickiin ja sitten vielä Subwayhin. Nyt pakko tulla joku tolkku tähän oikeesti! No, oli se ainakin hyvää, kunnes tuli maha kipeeksi.

Nyt koitan tehdä ennätyksen ja mennä ennen yhtätoista nukkumaan. Porukat varasi mulle jouluksi lentoliput kotiin käymään ja voi että, menisipä aika pian!

Helloujellou

Mitäs mä olen tässä viikon aikana ehtinyt puuhailemaan. No vaikka ja mitä ja sitten vaan sitä ihan tavallista arkea! Päivät menee niin nopeesti ettei oo tosikaan, taas tulee viikonloppu ja vastahan oli maanantai. Sen lisäksi tää viikonloppu on ja saa luvan olla paljon parempi kuin edellinen. Viime lauantainahan mulle sitten viimeinkin iski se eka oikea ikäväpäivä. Se alkoi vähän siitä kun oli se piknik ja ne kaikki samperin saksalaiset puhui vaan saksaa ja mulla paloi käpy :D Lauantaina iltana ei sitten huvittanut tehdä yhtään mitään, vaikka ostin uuden mekonkin (taas...) ja kaikkea. Drinkkien sijaan soitin räkäitkupuhelun skypellä äitille ja söin paketillisen keksejä ja johan helpotti. Mä olen yleensä sellainen vollottaja, että kyllä pitikin saada vähän fiiliksiä purettua itkuna ekaa kertaa kolmeen viikkoon! Sunnuntaina elämä taas hymyili ja sen vietin syömällä isolla porukalla, eka meitä oli minä ja miljoona saksalaista vaan istumassa ja juomassa kaakaota ja siitä minä, Mari ja Klara jatkettiin paikalliseen mäkkärikakkoseen syömään, syömään ja syömään. Oli kivaa! Nyt huomaa, että porukka alkaa ryhmäytymään ja mua se ei haittaa yhtään, mä en oo koskaan ollut sellainen että haluan miljoona pinnallista kaveria, oikeat ystävät kenen kanssa voi puhua mistä vaan on paljon parempia.

Muuten mitäs mä tän viikon oon puuhannut. No, keskiviikkoa lukuunottamatta hengannut päivisin vapaa-ajalla joka päivä kavereiden kanssa. Paitsi en myöskään maanantaina, koska lähdin kesken päivän koulusta. Mä oon aika perfektionisti ja olin jotenkin niin väsynyt, etten jaksanut yhtään keskittyä ranskaan ja sitten tuli sellainen luuseriolo, etten osaa mitään enkä koskaan opi, joten koin paremmaksi vaihtoehdoksi lähteä himaan kuin istua siellä oppimatta mitään. Se oli hyvä päätös, koska sen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja tajusin, että ehken vielä osaa, mutta mähän opin! Eilen ostin itselleni myöskin kielioppitehtäväkirjan kirjakaupasta ja oon tehnyt sitä kuin joku innostunut ekaluokkalainen. Vai onks ekaluokkalaiset innostuneita läksyistä?

Ai niin ja oon syönyt ihan helvetisti. Eka olin innostunut ranskalaisista terveellisistä elämäntavoista, mutta koko kuluneen viikon jatkuvaa mättöä, asiaa ei paljon parantaneet eilen ja tänään saadut postilähetykset sisältäen fasun lontoonraesuklaata ja dopseja. Kyllä mun rakkaat mut tuntee, ai että! Eilen myös käytiin perheen kanssa syömässä merenrannalla crepes-ravintolassa. Pääruoaksi ja jälkiruoaksi täytettyjä lettuja, kyllä tää herkuttelu siis on muutaman ekstrakilon arvoista!

Hoidin yhden pakollisen turistiosuuden pois jalkojen alta eilen, kun kävin Patrician kanssa Notre Dame de La Gardessa. Se on siis iso kirkko kukkulan juurella, sellainen Marseillen keskeisin monumentti. Sieltä näkee koko kaupungin ja olihan ne maisemat upeat. Ihanaa oli myös kiinnittää huomiota siihen hiljaisuuteen, mikä siellä oli. Ei sitä oikeasti edes tajunnut kaivanneensa ennenkuin nyt, kun pääsi vähän etäälle kaupungin hulinasta.

Tänään grillasin itseäni rannalla Marin kanssa. Sitä ennen kävin hoitamassa taas tätä surullisenkuuluisaa bussikorttiasiaa, olen siis nyt koittanut saada sitä pirun opiskelija-alennusta viimeiset kolme viikkoa. Aina puuttuu jotain papereita ja pitää tulla myöhemmin uudestaan. Noh, nyt marssin paikalle KAHDEKSAN eri paperin kanssa. Mitä sain vastaukseksi? Tule kymmenen päivän päästä, sitten saat alennuksen. Jos sitä alennusta ei ihan kohta ala kuulumaan, niin tiedätte kuka on seuraavan metropommi-iskun päätekijä Ranskassa. Okei, tosi huono vitsi mutta OIKEEEESTTTIIIII!!!!! Ei voi olla näin vaikeeta yks typerä alennus. Ja kun se ei edes oo typerä, vaan ihan hitsin tarpeellinen mulle!

Niin siis, olin selittämässä rannalle menosta ennen tätä pientä purkausta. Odottelin Maria ja sitten sattumalta mun siihen lähistölle tuli kolme tyttöä, jotka puhui suomea. Ne oli täällä viikonloppulomalla! Oli tosi mukavaa höpötellä muiden suomalaisten kanssa, annoin niille vähän vinkkejä missä kannattaa käydä ja silleen Vielä mukavampaa oli kun Mari saapui paikalle ja sai höpötellä sen kanssa. Kyllä muuten grillailu kannatti, G:n lastenhoitaja kiinnitti tänään huomiota ja sanoi, että mä olen ruskettunut, että silloin kun tulin tänne olin pelkkää valkoista. Ja se sanoi sen valkoisen varmaan kolmesti peräkkäin, kiitos, tiedän kyllä ilman toistoakin tämän kauniin valkoistakin valkoisemman ihonvärini. Mutta ne ajat ovat mennyttä, uusi pronssinen minä on saapunut!!!!!

Jippii, näissä hyvissä tunnelmissa on hyvä jatkaa hyvääkin hyvempään viikonloppuun hyvien kavereiden ja hyvien maisemien ja hyvän ruoan ja hyvän elämän parissa! Hyvää viikonloppua kaikille ;)

Plusmiinusnolla. Eikun plus.

Oon ihan nukahtamispisteessä, mutta koska roikun silti koneella, ajattelin kirjoittaa tähän kuluneiden kolmen päivän jee ja buu-asiat. Eli ollos hyvä, tässä tulee:

+ Herttaiset isovanhemmat
+ Lapset kainalossa katsomassa muumeja ranskaksi
+ G huutamassa mua aina pipin tms. sattuessa, isovanhemmat ei kelvannut. Aaaww!
+ Isoäidin valmistama HERKULLINEN ratatouille
+ Iltalenkki rannalle Patrician kanssa
+ Päivälöhöily rannalla helteessä Klaran kanssa
+ Josefinin synttärilounas rantaravintolassa hyvässä seurassa
+ Kaiken kaikkiaan onnistunut olo lasten kanssa
+ Rusketus, hyvästi kalkkilaivan kapteeni
+ Ranskalaisten radiokanavien kuuntelu

- T:n ja G:n yliväsyneet kiukkukohtaukset part 14949505000
- Turhautuminen saksan kieleen, kun yöpiknikillä istuu minä, meksikolainen no speak americano-poika ja seitsemän saksan puhujaa
- Suurin ähky ikinä, kiitos yöpiknikin herkkuöverien
- Lievästi kärvähtäneet olkapäät
- Addiktio tummaan suklaaseen
- Nukkuminen 20 minuuttia pommiin keskiviikkoaamuna
- Sotkuinen huone
- Kakkapyllyjen pyyhkiminen
- BB-uutisten lukeminen netistä

Kaiken kaikkiaan tää viikko meni taas ihan älyttömän nopeasti. Huomenna saa nukkua niin pitkään kuin huvittaa ja voi, muahan huvittaa! Kauniita unia patongin kuvia.

Patate

Alkuviikko kulkenut molempina päivinä samalla rytmillä; (tuskaisa) aamuherätys, ranskantunnit, kahville parin kaverin kanssa, töitä, ruokailu, iltalenkki, datausta. Huomenna 12 tunnin hirviöpäivän vuoro, mutta sittenhän on enää kaksi helppoa päivää ja viikonloppu! Optimismia kehiin!

Ranskan luistamisesta sen verran, että tässä nyt kahden viikon aikana ymmärrys on selkeästi parantunut. Puhetta pitää vielä kehittää ja paljon. Sanastoa kerryttää lisää ja kielioppia treenata. Nythän ei oo kyse mistää muusta kuin mun omasta viitseliäisyydestä käyttää esim. jokailtainen facebooktuntini kielen treenaamiseen. No, huomenna sitten ;) Irlantilainen tyttö Hannah, josta mainitsin aiemmin ikävöitsijänä, lähti tänään kotiin. Mun mielestä on edelleenkin virhe antaa periksi kahden viikon jälkeen, mutta toisaalta, se oli niin selvästi onnellinen ja varma päätöksestään, että parempi varmaan sitten näin. Puhuttiin tänään aiheesta Patrician ja Noran kanssa sen verran, että on välillä outoa "kiduttaa" itseään ajatuksella kotonaolemisesta, kun samalla tiedostaa täysin, että ei täältä oo mihinkään lähdössä, eikä kyllä edes haluaisi. Ajatuksilla on silti aina hauska leikkiä. Kaikki on melkein muuten menossa Jouluksi kotiin. Mites te muut mahdolliset au pairit, jotka lueskelette tätä? Mähän en oo, lähinnä rahallisista syistä. Ei tää Joulu tule siis mulle Joulu olemaan, mutta jotain uutta ainakin. Joulu mulle edellyttää kodin ja perheen. Periaatteessa se on ehkä vaan hyväksi, että en mee välissä kotiin, Patriciaakin mietitytti, että voi olla aika nihkeetä sitten palata takaisin. Miksi ylipäänsä edes mietin koko talvea, kun täällä vielä +30 astetta paukuttaa mittarissa?!

On ihanaa huomata lasten selkeästi päivä päivältä kasvava kiintymys muakin kohtaan. Enää ei tartte huutaa äitiä joka asiaan. Okei, mulle uskalletaan myös kiukutella avoimemmin, mutta päinvastoin myös mä uskallan pitää paljon tiukempaa linjaa. Kyllä noi pojat on munkin sydämen ihan vienyt koko ajan suuremmissa määrin, olen silti sitä mieltä, että lapset on äänekkäämpiä kuin muistin ja että ranskalaisilla lapsilla on joku ekstratemperamentti. Ja en oo ainoa joka tän faktan on huomannut.

D:n vanhemmat, eli isoäiti ja isoisä saapui tänään tänne mukanaan kaikkea painepesurista (???) omassa puutarhassa kasvatettuihin viikunoihin. Ne viipyy täällä nyt perjantaihin, kun D ja M on työmatkalla. Vaikutti tosi herttaisilta ja symppiksiltä tyypeiltä, eikä varmasti tule olemaan ongelmia, vaikka kielimuuri onkin aika jännä juttu. Tosin tää isoäiti on vastikään aloittanut englannin opiskelun ja se on huvittavaa kun se koko ajan haluaa tietää sanoja enkuksi. No, voidaan oppia toisiltamme. Tosiaan maistoin sitten illallisella ekan kerran tuoretta viikunaa! Outoa, mutta hyvää. Mä en vaan välillä tajua tätä ruokailusysteemiä en sitten yhtään. Eka syötiin palat ilmakuivattua kinkkua (iu), sitten palat quiche lorrainea (nam) ja vasta sitten yksinään keitettyjä papuja (ööö). Jälkkäriksi kookosjogurttia (AHH), olin ehkä maailman onnellisin bongatessani sitä tänään lähikaupan hyllyltä! Nyt M oli silleen että aijjaa sä tykkäät siitä,pitääkin alkaa ostamaan! Kivaa, kun munkin mieltymyksiä huomioidaan.

Täydellistä oli, että vihdoin ja viimein myös tässä byrokratian valtakunnassa yksi tärkeistä asioista rullasi viimein loppuun asti, hain meinaan lähipankista pankkikorttini! Sain samalla shekkejä itselleni, ne on yllättävän yleinen maksutapa. No, mulle riittää kyllä maksuun ihan kortti, mutta oli hauska bisneswomanolo shekkivihon kanssa. Torstaina meen vihdoin ja viimein hommaamaan itselleni sen paikallisen puhelinliittymän, koska se edellytti paikallisen tilin. Maanantaina pitäisi myös bussikortin olla käytettävissä, tosin en usko, että kaikki nyt sujuisi näin mallikkaasti.

Loppukevennyksenä taustatarina potun ranskankieliselle vastinesanalle, jota en varmasti koskaan tuu unohtamaan, se on nimittän G:n yleisin käytetty sana ja ehdoton lempinimi kaikille, etenkin mulle. Toinen suosikki-identiteetti mulle on pikkuherran mielestä disenytarravihosta löytyvä Hannah Montanan kuva. Kumman kanssa koen mieluummin suurempaa yhdennäköisyyttä, miss Montanan vai mr Pataten kanssa? Paha sanoa.

La-Su

Sain eilen seuraavan viikon palkan ja hmm siitähän on ruhtinaalliset 10 euroa jäljellä! Loistavaa. Pakko alkaa pitämään jotain taulukkoa, eihän tästä muuten tule hevonkukkastakaan. No, hoen vaan itselleni koko ajan että tää on tää kaikkien au pairien alkuhuuma, kyllä se rahankäyttö siitä sit järkevöityy...

Niin no, mihinkäs sitä rahaa taas menikään. Eilen oltiin sovittu treffaavamme porukalla Marseillen keskustassa kahdeltatoista. Tällä pikku unikeolla vaan uni maittoi niin hyvin, kun kerrankin sain nukuttua, että sain revittyä itseni paikalle puoli tuntia myöhässä. Ruokaa teki porukalla kovasti mieli joten haettiin mäkkäristä safkat ja mentiin "satamaan" mässyttämään. Melkein kaikilla oli tavoitteena löytää itselleen mekot illaksi ja aika menikin tosi nopeasti kauppoja ravatessa. Kuusi tyttöä ja varmaan kuusituhatta kauppaa niin voitte vaan kuvitella. Mulla meinasi jo epätoivo iskeä, kun en löytänyt mitään mekkoa (siinä välissä kyllä uudet beessit chinosit hmm...). Hahha, oli muuten hassua, hetken meidän kanssa hengaili myös saksalainen au pair-poika! Jotenkin se hämmentää mua että aupparina on poikiakin :D Epätoivon jälkeen luottoystäväni Zara kuitenkin pelasti tilanteen, sieltä löytyi ihana musta pitsinen mekko, missä on avara selkäpuoli. Tyylikäs, yksinkertainen ja hintansa väärti. Suomennettuna hintansa väärti= mun päällä ei sitten muuta nähdäkään seuraavaan puoleen vuoteen. Kaupungilla oli ihan sairaasti poliiseja. Me ihmeteltiin sitä tosi paljon, niitä oli ihan poikkeuksellisen paljon. P:n äiti tekstasi sitten myöhemmin, että täällä pidetään kai tulevan viikon aikana joku videokonferenssi Libyan tilanteesta, missä Gaddafikin on mukana ja sen takia terrorismiriski on korkea. Tosi kiva... No, jos joku terroristi haluaa räjäyttää tän kerrostalon tai mun kielikoulun, niin aika vähissä on kohteet.

Shoppailu venähtikin vähän ajateltua pidemmäksi ja todettiin, että päivälle suunniteltu rantalöhöily siirretään tälle päivälle. Oltiin Rosan kanssa vähän ennen kuutta kotona. Mä aloin siiten värjäämään jäätävää juurikasvuani ja tajusin vähän liian myöhään katsoneeni kelloa väärin ja että tunnin sisällä pitäisi sitten olla naama kunnossa ja hiusväri kuusessa. Saatiin itsemme tällinkeihin ja otettiin seitsemältä suunta bussilla kohti Castellanea, missä oltiin sovittu tapaavamme J ja P puoli kasilta ravintolaillallisen merkeissä. Kiitos mun, oltiin taas tyylikkäästi vartin myöhässä. Ravintolassa mun lautaselle päätyi gnoccheja jonkun peston tapaisen kastikkeen kera. Kaikkien ruoat oli kyllä oikein makoisia, tosin kiitos hinnan, niin pitikin olla! Syötiin, juteltiin ja nautiskeltiin lasilliset viiniä. Sitten lähdettiin talsimaan paikkaan, missä oltiin sovittu tapaavamme muiden tyttöjen kanssa ysin maissa. Kävellessä saatiin jo hieman ensimakua ranskalaisten miesten hmmm huomionosoituksista, joita olikin sitten loppuillasta ihan kurkkuaan myöten täynnä. Ei voi oikeasti olla niin vaikeaa koittaa pitää eläimelliset tavat/puheet kurissa?! Suunnattiin Vieux Portiin, koska siellä on paljon baareja ja klubikin oli tarkoitus löytää sieltä. Istuskeltiin yksillä yhden pubin ulkoterassialueella. Oli aika huvittavaa, niillä ei ollut jotain ihme anniskeluoikeuksia silleen, että olisi voinut suoraan mainostaa listassaan drinkkejä. Esimerkiksi mä halusin pina coladan, niin sillä nimellä en sitä voinut tilata, mutta kylläkin malibua ananasmehulla. Ööööööööööö? Kahdentoista jälkeen suunnattiin nokat kohti klubia. Kyseltiin ihmisiltä hyvää paikkaa ja saatiin vähän ristiriitaisia vastauksia. Se klubi, mihin eka suunniteltiin menevämme näytti kaikkien mielestä niin gangstapaikalta, että hylättiin se. Ensi kerralla tosin voisi hyvin mennä sinne, koska isoissa kaupungeissa usein ne klubit saattaa ulkopuolelta näyttää vähemmän houkuttelevammilta, vaikka sisällä tilanne olisi toinen. Mentiin sitten kuitenkin yhdelle klubille, missä oli kolme eri huonetta, joissa soitettiin erityyppistä musaa. Se oli ihan kiva mesta, mutta aika moni olisi kaivannut sellaista selkeää tanssilattiaa, tuolla kun ei sellaista ollut. Saatiin silti tanssittua :)

Kaksi saksalaista tyttöä lähti jo kahden maissa kotiin, kolme muutakin oli sitten liuennut paikalta. Mä, Rosa, P ja J annettiin myös kolmelta väsymykselle periksi ja suunnattiin syömään nutellatäytteiset letut, ahh! Se tuli huomattua, että täällä kolmen aikaan meno alkaa vasta olemaan ylimmillään. Suomessahan siihen aikaan porukka konttaa puolikoomassa taksijonoon. Opittiin siis se, että ensi kerralla syömään vasta kympin pintaan jne. Sitten jaksaa itsekin vielä, kun se oikea meno vasta alkaa! Me lähdettiin joka tapauksessa kiltisti taksilla kotiin ja uni tuli silmään heti.

Aamulla suunnattiin paikallisen mäkkärin korvikkeen kautta salaattien (no okei, ja oreopirtelöiden) kera Rosan kanssa rannalle. Oli ihanan krapulaton olo, kiitos vain kahden nautitun drinkin. Tehtiin hidasta kuumuuskuolemaa ja mietittiin, että meitä pohjolan tyttöjä ei kyllä ole luotu kestämään tälläistä lämpöä. Olin varmaan aika huvittava näky kun peittelin huivilla ja ties millä viritelmillä mun pahiten kärvähtäneitä alueita. Oli muuten aika muikeaa lauantaina sovitella housuja, kun just tosta housujen vyötärönauhan kohdalta olin ruskistunut kaikista parhaiten.. Kahden aikaan myös muita tyttöjä alkoi valumaan paikalle. Ja siis oikeesti miten nää kaikki au pairit on saksalaisia? Mä just sanoin eilen, että mun ymmärryskyky saksan kieltä kohtaan on kasvanut nopeampaa kuin ranskaa. Pitäisköhän harkita maan vaihtoa? Mä lähdin sitten neljän jälkeen käppäilemään kotiin ja nyt illan oon käyttänyt vain datailuun ja noiden lasten huutamisen kuunteluun. En tajua, miksi niitä ei voisi laittaa vähän aikaisemmin nukkumaan, varmaan vähän hillitsisi tota kiukkuakin. No, maassa maan tavalla. Nyt odottaisi vielä ranskan läksyt ja sitten vokin painaa pään tyynyyn. Tää viikonloppu meni ihan liian nopeesti!

Heinz look-alike

Ähähähähähää kun mennään huomenna porukalla ulos niin en tosiaankaan voi laittaa mitään punaista päälleni, koska mua ei erottais ketsuppipullosta. Miksi, oi miiiiksiiiiiiii, mä en koskaan opi?! Mulla on herkkä ja vaalea, anteeksi _valkoinen_, iho. Mä olen suomalainen. Mä palan, jos en laita tarpeeksi aurinkorasvaa. Palaminen näyttää ja tuntuu epämukavalta. No niin, otin opikseni. Melanooma täältä tullaan.

Tänään vapaatunteina aamupäivällä näin eka P:n Castellanessa. Tarkoituksena oli viimeinkin hommata ne bussikortit. Kappas vaan, nyt ne halusi jotkut kopion kopiot papereista ja kohta palaa kyllä käppyrä aika pahasti näiden paperisotiin. Mun pankkikorttikaan ei oo ees tullut vielä. Ranskalaiset hoitaa kaiken niin pirun hitaasti. No, ei lannistuttu ainakaan pahasti vaan mentiin ostamaan eväitä rannalle kaupan ja leipomon kautta. Ostin jotain ihme chilisipsejä, jotka ei olleet ihan optimaalisin vaihtoehto tähän kuumuuteen, hikoiluttaa muutenkin ihan tarpeeksi... Rannalle liittyi seuraan myös kuusi muuta au pairia. Minä ja ruotsalainen J oltiin joukon ainoat ei-saksanpuhujat. Tultiin siihen tulokseen, että tän vuoden jälkeen puhutaan myös luultavasti sujuvaa saksaa. Tää oli eka kerta ku löhöilin rannalla täällä ja oi että miten mukavaa se olikaan. Merivesi oli tosin kyllä ihan tasan yhtä kylmää kuin Suomen lätäkköjen jäävedet :D Oli kivaa olla tyttöjen kanssa jo siitäkin syystä, että nää ei oo enää niitä jähmeähköjä ensitapaamisia, vaan jotenkin huomattavasti jo rennompaa. Kaksi saksalaista tyttöä tosin oli jotenkin hirveen omissa oloissaan, luulin että se johtuu huonosta englannin taidosta, mutta kuulemma muutkin ovat huomanneet saman. No, ei kaikkien oo pakko olla tosi sosiaalisia, jos viihtyy keskenään niin ei siinä mitään.

Oli ihanaa pystyä kävellä kotiin, kun muut lähti busseilla. Hassua asua näin lähellä rantaa. Perheelle tuli illalla naapuripariskunta kylään. Join niiden kanssa lasilliset shampanjaa, mutta pieni kielimuuri saattoi olla esteenä. Tarkoituksenahan oli nyt vielä illalla tavata tyttöjä illallisen merkeissä. Kaikki kaatui kuitenkin siihen, että yksinkertaisesti täällä menee kaikkialla vikat bussit kymmeneen mennessä. Mä en voi käsittää. Ei kukaan meistä voi. Edellinen au pair kuulemma käytti paljon sellaista vuokrapyörää ollessaan illalla ulkona. Pakko se on alkaa itsekin fillaroimaan, kyllä mä nyt haluan pystyä näkemään kavereita illallakin. Kävelin sitten yksin rantakadulla kiduttamassa itseäni katsoessani yhdessä naureskelevia kaveriporukoita ja tuli ihan hirveä ikävä mun ystäviä. Ihmisiä, jotka tuntee mut ihan täysin. Ei olisi tullut tälläinen olo, jos olisin nähnyt muita, mutta jotenkin vaan se iski. No, onneksi meni yhtä nopeasti ohi kuin tulikin.

Kello tulee yksi ja mä olen hereillä. Se taasen johtuu siitä autuudesta, että vapaa aamu! Ahh halleluja. Nukun kymmeneen kuinka ihanaa. Kahdeltatoista nään porukkaa kaupungilla ja mennään shoppailee. Olisi kiva löytää illaksi joku mekko. Sen jälkeen rannalle ja illalla ollaan sovittu isolla porukalla näkevämme ysin maissa drinksuilla ja ne ketkä jatkaa siitä tanssimaan, niin jatkaa. Kaikki varmaan haluaisi, mutta osaa mietityttää se kotiin pääsy. No, bussit alkaa aamulla kulkemaan taas viideltä, että jos menee klubille yhden aikaan kun ne aukeaa ja tanssii sen neljä tuntia, niin se on siinä. Rosa tulee mun luokse yöksi, kivaa!! Sillä olisi ollut muuten niin hankalaa se kotiinmeno. Oon ihan innoissani kun se tulee, pienistä jutuista sitä täällä riemua repiikin :D Periaatteessa voidaan tulla sitten taksillakin kotiin jos tuntuu siltä.

Ps. En melkein kehdannut myöntää. Mä katsoin tänään netistä jakson Big Brotheria. Ei tarvii sanoa mitään.

Angelina Jolie magazine

Salut bonjour päivää tai mitä lie. Täällä on ollut taas ihan himmeä hellepäivä. JA MULLA ON RAJAT!! Voi riemun päivää, aurinko on viimeinkin saanut aikaan muutakin kun pisamia. Eilisestä sen verran, että koulut on tosiaan kiinni joten olin lasten kanssa aamuseitsemästä iltaseitsemään. Ja olen hyvin iloinen, että seuraavaan keskiviikkoon on kuusi päivää, vaikka kaikki menikin hyvin :D

Kyllä mä näihin aamuheräämisiin vielä joskus totun. Se päivä ei vaan tosiaankaan ollut tänään. Lapset sai jotkut ekstraraivokohtaukset ja M oli niin helisemässä niiden kanssa. Oon kyllä iloinen, että se sanoo lapsille tiukasti tarvittaessa, en kestä sellaisia lässyttäjävanhempia, jotka antaa lastensa tehdä ihan mitä lystää. G halusi olla vaikea loppuun asti, joten kannoin sen potkivan pikku papanan vaan tyynesti vaunuun ja laitoin "turvavyöt" kiinni. Siinä se huusi hetken, mutta rauhottui ja lepertelikin mulle sitten kaikkea naureskellen kun käveltiin Jamilalle ja sai munkin aamun taas pelastettua. Kahdeltatoista olin sopinut näkeväni itävaltalaisen P:n Castellanen leffateatterin edessä. Sitä ennen ehdin himassa pyöräyttää suklaakakun iltajälkkäriks. M toi eilen kotiin ranskalaisen ruokalehden ja kertoi samalla, että niillä on nettisivut, joihin käyttäjät voi lisätä reseptejään ja arvioida muiden. Surffailin sitten sieltä ton kakkureseptin, mihin sain mun fazerin sinisen käytettyä.

Tosiaan lähdin sitten ulos helteeseen talsimaan bussipysäkille. Kauhukseni huomasin Castellanen asemalla unohtaneeni leffateatterin nimen. Menin kysymään yhdeltä pariskunnalta apua. Kysyin vaan että missä on movie. Ne ei tajunnut sitä yhtään, se nainen luuli että etsin hotellia :D Koitin siinä sitten selittää ja keksin hokea Angelina Jolie ja koitin havainnollistaa leffascreeniä. Se nainen luuli että haluan ostaa lehden. Sitten se mies hokasi: "aaaaaah, cinema??" Mä vaan kiljuin riemuissani ouiiiiiiiii ja naurettiin ihan sikana. Angelina Jolie, mistä mäkin noi jutut revin. Pääsin siis P:n luokse ja vieläpä ajoissa ja suunnattiin metrotunneliin ostamaan bussi/metrokorttia. No, mullahan ei ollut sellaista sertifikaattia kuin ne nimenomaan olis halunnut (ranskalaiset...) mutta kipasen hakemassa sen huomenna koululta. Taas kiva kommellus kun sain sitä korttia (sain sen siis jo, mutta se ei toimi vielä). Se nainen alkoi selittää mulle, että se maksaa enemmän kuin perusalennuksella, koska olen yli 24 vuotias. Olin että pardon??? Koululla mun syntymäövuodeksi oli sitten kirjoitettu 1981. Ja tosi kiva, se nainen oikeasti ajatteli että voisin olla kolmekymppinen, thanks a lot!

Suunnattiin P:n kanssa ydinkeskustan suuntaan, koska suomalainen au pair Mari asuu siellä, oli ihanaa vihdoinkin päästä näkemään! Mentiin syömään kiinalaiseen ja höpöteltiin vaan, oli tosi ihanaa. Ja jälkkäriksi kookossorbettia, ahh. Päätettiin huomenna suunnata päivällä rannalle, parempi olla hyvä ilma! Muitakin auppareita on ilmoittanut tulevansa mukaan. Lastenkin kanssa on taas illalla niin paljon kivempaa ja virkeempää olla, kun on saanut kunnon omaa aikaa päivällä välissä. Muuten, uusi osoitus ranskalaisista herrasmiestavoista. Olin ostamassa bussilippua, mutta jostain kumman syystä nää ei hyväksy maksutapana isompaa seteliä kuin vitosta (wtf). No, arvatkaapa oliko mulla muuta ku kympin. Siinä sitten vanhempi herrasmies samantien kaivoi lompakostaan sen bussirahan. Onneksi löysin itsekin euron kolikon, mutta olin kyllä niin kiitollinen, että se maksoi loput. Tosin olen nyt saanut peräkkäisinä päivinä rahaa tuntemattomilta, alkaa vähän huolestuttaa tää mun ulkoinen olemus, oonko niin homeless... Naurettiinkin P:n kanssa, että munhan avulla me rikastutaan au pair vuotena.

Ilta taas mennyt normisti lasten kanssa ja M:n kanssa oli kiva vaan höpötellä kaikesta. Aamuisista ikävätunnelmista huolimatta oon viihtynyt täällä tosi hyvin, eikä oo ollut sellainen olo, että tää olisi virhe. Ikävä on osa elämää ja luonnollista, mutta ei ne ihmiset mun elämästä mihinkään katoa. Mä ja M ei syöty, koska oltiin niin täynnä lounaista, mutta D ja pojat veti mun eilisen lasagnen loput, joka oli muuten menestys!! Jee. PPP:n kirous murrettu, vaikka kaapista ei löytynyt edes puoliakaan niistä jutuista, mitä oon lasagneen tottunut käyttämään. Suklaakakkukin sai suurta kiitosta, ja nyt on maha makeaa täynnä hyvä käydä nukkumaan viikon vikaa työpäivää varten :)

PPP

PPP= Pohjaan Palanut Perunamunakas. Siitä lisää myöhemmin.......

Eilen eli maanantaina oli mun eka koulupäivä! Aamulla mun ei tarvinnut viedä T:a kouluun, koska oli eka päivä joten M teki sen. Sen sijaan vein G:n Jamilalle. Oli kyllä taas aika mielenkiintoista kun kello soi 6:30 ja olin viikonlopun sallinut itseni nukkua pitkään. Tai no puol kymmeneen maksimissaan, ennen se olisi ollut aikaisin joten voi päätellä miltä toi puol seiska tuntuu. Tottumikysymys vaan. Aamulla mun tehtäviin kuuluu vaan antaa lapsille aamupala (kaakao) ja katsoa niille vaatteet päälle. Kaikki meni hyvin, kunnes tuli aika lähteä Jamilalle. G huusi koko matkan (onneksi ei oo pitkä) ja kiljui äitiä mun sylissä. Ja luonnollisesti pissasi housuun. Koitin kantaa sitä etäällä mun kukkamekosta ettei uudet opiskelijakaverit luulis mulla olevan hygieniaongelmia...

Olin koululla ajoissa, tunnit alkaa siis yhdeksältä. Meidän ryhmässä on jotain kymmenen opiskelijaa ja opettaja tosi mukava. Mutta se puhuu vaan ranskaa!!! Ei herranpieksut, lobotomiapotilaista tuntuu varmaan ihan samalta kuin musta sen aktiivisen neljän tunnin kuuntelun jälkeen. Kaiken lisäksi olin surkeimpia koko ryhmässä, okei ehkä kaksi oli yhtä huonoja kuin mä. Musta se oli vaan huvittavaa. Tunnin jälkeen menin kysymään vastaanotosta opiskelijakortin saamisesta. Tarvitsen sen siis että saan opiskelija-alennuksen bussikortista, jolle jää sitten hintaa vaan vaivaiset 17 euroa. Sillä saa sitten kuukauden huristella dösällä ja metrolla niin paljon kuin sielu sietää. No, aamulla mulle vielä puhuttiin englantia siinä vastaanotossa, mutta tunnin jälkeen se nainen kieltäytyi siitä, ja toisti vaan niin monta kertaa kunnes ymmärsin edes osan. Aika tehokasta, täytyy kyllä myöntää.

Olin sopinut italialaisen au pairin D:n kanssa, että mennään syömään lounasta koulun jälkeen. Ollaan siis samassa koulussa, eri tasoilla vaan. Mukaan tuli sitten lisäksi kaksi tyttöä (japanilainen H ja kreikkalainen M) mun ryhmästä. Ne on muuten 29-vuotiaita, hämmentävää! Lisäksi D oli tutustunut omalla tunnillaan saksalaiseen O:n, jonka kanssa itse asiassa hengasin silloin sunnuntaina. Se tyttö jonka nimeä en muistanut... Myös saksalainen A jonka kanssa olin jutellut netissä, tuli mukaan. Se käy eri koulua, mutta se koulu on ihan lähellä. Noloa, että unohdin sopineeni A:n kanssa tapaamisen ja lähdettiin jo etsimään ruokapaikkaa, samantein kun puhelin soi muistin että voi saasta, unohdin A:n! Onneksi se ymmärsi mun aivokuolematilanteen. Kaikilla oli nälkä ja mentiin syömään Castellanen alueelle, koska siitä kaikki pääsi hyvin jatkamaan metrolla tai bussilla kotiin. Yllätys yllätys, oli taas mukavaa hengata isolla porukalla ja vaan puhua tyttöjen juttuja.

Puoli viideltä treffasin M:n T:n koulun edessä ja haettiin poitsu kotiin. Sen jälkeen mä hain Gn tarhasta ja luojan kiitos vähän suuremmalla menestyksellä kuin aamulla... Lopun työjasta leikittiin autoilla ja oltiin uima-altaalla. Kävin vielä iltalenkillä ja juutuin datailemaan. Kaiken kaikkiaan eilinen päivä oli tosi hektinen ja juoksemista paikasta toiseen.

Aamulla kello soi taas ja kiitos eilisen datailun, se tuntui aivan järkyttävältä :D En mä nyt vaan malta mennä yhdeksältä nukkumaan! Perusaamurutiinit, mutta tällä kertaa vein ekaa kertaa sekä T:n, että G:n, yksin. Ihme kyllä päästiin lähtemään kotoa ilman itkuhuutoa. Laitoin G:n vaunuihin että pääsisin nopeammin enkä myöhästyisi koulusta. Täällä on muuten pakko olla ajoissa koulussa, koska puol ysin jälkeen portit sulkeutuu. Lisäksi mun pitää siis ihan oikeasti saattaa T luokkaan asti, jokainen vanhempi tekee niin. Sama homma lähtiessä, vanhemmat (tai minä) on jonossa luokan eessä ja opettaja kutsuu yksitellen oikean ipanan luokasta ulos. Kärräsin sitten G:n Jamilalle ja menin hiki hatussa bussiin. Eilen mulla meni aamulla siinä matkassa 15 minuuttia, tänään oli kiva liikenneruuhka niin meni tuplasti pidempää. Myöhästyin tunnilta, mutta ei sille vaan voi mitään, onhan työt tehtävä. Olin ihan hirveen väsynyt univajeen takia ja se neljä tuntia meni aika koomaillessa, keskittymiskyky oli vähän toista luokkaa kuin eilen. Naureskeltiin vaan aina toisillemme irlantilaisen tytön H:n kanssa, me ollaan siis ne luokan "luuserit". Yhdessäkin tehtävässä piti siis kirjoittaa sellaisen tyhjän pään kohdalle eri ruumiinosien nimet (silmät, korvat jne). No mä ja H alettiin sitten sen sijaan piirtämään hiuksia ja muita sellaisia sille, käsitettiin hieman väärin. Ei vitsit ku kaikki hajos.

Tunnin jälkeen menin lounaalle samassa luokassa olevan itävaltalaisen P:n kanssa. Meillä oli samalla missiona ottaa valokuvat itsestämme opiskelijakorttiin. Joka metrotunnelista löytyy sellainen valokuvauskoppi. Niiden toimiminen onkin sitten asia erikseen... Ekassa kopissa se ei hyväksynyt kolikoita. Saatiin sitten vaihdettua seteliksi, kunnes tajuttiin, että seteleitä ne ei hyväksy ikinä. Siinä sitten koitin kysyä yhdeltä naiselta vitosen setelin vaihtamista kolikoiksi, ja se antoi mulle säälien kahden euron kolikon. Luuliko se että oon joku koditon rahaa kerjäävä spuge?!?!?!?!?!? Että mua ja P:a hävetti :D Löydettiin uusi valokuvauskoppi ja siinä sitten yhden sivullisen pojan pienen kolikkoautomaattipahoinpitelyn jälkeen saatiin se vihdoinkin toimimaan. Okei, niistä kuvista ei sitten tarviikaan enää puhua mitään. Lounaalla tuli myös P:n kanssa puheeksi koti-ikävä. P kertoi irlantilaisen H:n kovasta koti-ikävästä. H on ollut täällä nyt tasan viikon, ihan niin kuin mäkin. Se oli kuulemma jo ollut viime perjantaina valmis lähtemään kotiin. Mä puhuin sen kanssa tänään aiheesta. Se on täysin normaalia tuntea kamalaa koti-ikävää ja sellaista oloa, että mikä ihmeen idea tääkin oli. Mutta sanoin H:lle, että kuukauden kun jaksaa, niin oikeasti helpottaa. Mulla on helpottanut ihan älyttömästi jo nyt omanikäisten kanssa hengailu. Jos H:lla ei kuukaudenkaan päästä helpota, sitten kannattaa jo alkaa miettimään. Ei kannata tolkutonta aikaa vaan kituuttaakaan, jos tää ei vaan oikeasti ole oma juttu. Tässä pitää vaan itsekin olla aika aktiivinen ihmisiin tutustumisessa. Mä olen ollut tosi iloinen tyypeistä, joita olen tähän mennessä tavannut. Joistain jää vaan hyvänpäiväntuttuja, mutta joistain saa oikeita ystäviä. Yhtä kaikki, jokainen kontakti on tärkeä.

Hain tuttuun tapaan T:n ja G:n puoli viideltä. Kaikki meni superhyvin ja oli tosi mukavaa olla lasten kanssa. Oltiin uima-altaalla ja leikittiin. Sitten tosiaan päädyin valmistamaan kohtalokkaan ekan illalliseni...... Kaapissa ei ollut about mitään joten päädyin tekemään espanjalaisen perunamunakkaan. Oikeasti mä luokittelisin yleensä itseni ihan hyväksi kokiksi, mutta ei saatana tätä päivää. En oikein hallinnut kaasuhellan käyttöä, joten eikös se palanut pohjaan. Mua hävetti niin paljon, otan aika henkilökohtaisesti noi ruokajutut! Lisäksi tein paistettuja banaaneita (perus kaneli, fariinisokerijne) ja mun mielestä se on oikeasti hyvää. Lapset olikin sitten vähän toista mieltä. Huomenna teen lasagnen ja seuraan äitin ohjetta millintarkasti ja jos se ei onnistu niin en astu jalallanikaan keittiöön enää ikinä. YHYY! Muuten! Tää perhe tekee ostostilaukset internetissä ja tänään lähetti toi tänne jotain seitsemän laatikollista ruokatarpeita. Niin outoa :D

Huomenna eka päivä kokonaan lasten kanssa koulujen ollessa kiinni. Saas nähdä. Tänään näytin lapsille youtubesta muumien ranskankielisen intron ja ne oli ihan into piukeena, koitan etsiä pari jaksoakin jos löytyisi. Lisäksi nään vissiin illemmalla Marin, joka on vihdoin saapunut tänne au pairiksi! Huippua! En tiedä onko tää tää suomalainen huumori vai mikä, mutta viime lauantaina Rosankin kanssa oli niin luontevaa ja ihanaa. Se on myös varmasti se, että omalla kielellä on helpompi olla vaan ihan oma itsensä. Lauantaina olisi suunnitelmissa mennä isolla porukalla tanssimaan, JIPPII!

Pohjetreeniä

Voi sunnuntai minkä teit! Mun jaloille nimittäin :D Eilisen miljoonan kävellyn kilsan linjaa oon siis jatkanut tänään, tosin tahtomattanikin vähäsen... Aamu alkoi harmaana ja sateisena ja eka kerta kun täällä tuli vettä mun aikana. Eh, no mun aikahan käsittääkin huimat viisi kokonaista päivää. Aamupäivän jälkeen tapasin St. Charlesin asemalla saksalaisen au pairin Ellenin, asuu noin puolen tunnin junamatkan päässä Marseillesta. Oltiin sovittu että nähdään portaiden luona, ja meikäjunttihan odotti liukuportaiden luona, kun Ellen tarkoitti paikallisella tasolla melko kuuluisia jättiportaita aseman pääoven edessä. Hyvä hyvä! Jotenkin kummasti taas päädyin syömään frozen yogurtia, tällä kertaa päällysteenä kiiviä, mansikoita ja kookoshiutaleita! Siinä on kyllä sellanen juttu missä ei varmasti uutuudenviehätys katoa.

Päivän rätit

Koska on sunnuntai, oli aikalailla kaikki kaupat kiinni. Suunnistettiin sitten rannalle, tosin kummallakaan ei ollut bikineitä mukana, koska aamulla sää näytti kaikelta muulta kuin rantakeliltä. Istuskeltiin siellä ja nautittiin lämmöstä, oli lepposaa. Jossain vaiheessa sitten toinen saksalainen, Ellenin tuntema au pair, liittyi meidän seuraan. Tai oikeastaan se ei saanut autoa parkkiin koska rantakatu oli niin ruuhkassa ja niinpä hypättiin sen kyytiin. Tää on nyt ihan hirveän noloa, mutta mä en oo ihan satavarma sen nimestä. Tai oon, mutta en osaa kirjoittaa sitä. Etsittiin parkkipaikkaa kissojen ja koirien, tai siis navigaattorin, kanssa. Innostuttiin kun löydettiin asuinalue missä oli paljon parkkeja ja pysäköitiinkin kaara, kunnes satuttiin katsahtamaan karttaa että missäs sitä ollaan ja todettiin, että näille seuduille ei tosiaankaan kannata jättää autoa.

Saatiin auto parkkihalliin ja mentiin vaan kaupungille kävelemään (!!!) ja istuskeltiinkin vähän aikaan. Ihan normaalia mukavaa jutustelua ja hengailua siis, I like! Puol seiskan aikoihin päätin lähteä kotiinpäin, että ehtisin jutella perheen kanssa jos huomiseen on jotain lisättävää. Niin no siis. Mähän menin taas taitavasti metrolla lähimmälle pysäkille joka jäi mun kodin lähelle. Ensinnäkään, se ei tosiaankaan ollut lähellä ja toiseksi, mun pienen kiertoreitin jälkeen se oli vielä kauempana. Ja kyllä, mulla oli kartta mukana. Multa nää tälläset jutut nyt vaan silti onnistuu. Olisin voinut itkeä onnesta kun näin vihdoin tutun Parc Borelyn. Mun viiden euron ballerinoilla se viimeinen kilsa tuntui kyllä pahimmalta ristiretkeltä ikinä, mutta olin silti iloinen, että ainakin oon eksyksissä Ranskassa!

FroYo

En muista milloin viimeks olisin kävellyt näin paljon kuin tänään!! Mutta erittäin mukavan päivän vuoksi jokainen kilsakin on sen arvoinen! Aloitin aamun heräilemällä nipinnapin kelloon. Olisi tehnyt vaan mieli jatkaa kuorsaamista ihanassa hiljaisuudessa. Sain kuitenkin itseni revittyä sängystä ylös ja aamupalan ja pakkeloinnin jälkeen suuntasin nenäni kohti bussipysäkkiä. Ihmeiden aika ei ole ohi, selvisin nimittäin kunnialla sekä bussimatkasta, että metrotunnelista! Oltiin siis sovittu suomalaisen au pair tytön Rosan kanssa treffit aamupäiväksi yhdelle isolle asemalle, mihin hänen bussinsa tuli. Rosa asuu noin puolen tunnin ajomatkan päässä Marseillesta.

Tää oli molempien eka kerta Marseillen keskustassa ja lähdettiin ihan sokeina kanoina vaan suunnistamaan jonnekin. Kartta olisi tässä vaiheessa ollut kova sana. Molemmilla kurni nälkä vatsassa niin pysähdyttiin syömään ja höpöttämään. Vaikka ollaan siis netissä jutskailtu, niin tää oli eka kerta kun nähtiin livenä ja olihan se eka vähän jänskättävää :) Mahtavilla ranskan taidoillani tilasin omeletin. En vain ymmärtänyt, että se munakas tulee patongin sisälle. Heh, no oli se silti hyvää.

Syömisen jälkeen suunnattiin taas kävelemään jonnekin suuntaan ja päädyttiin kuin päädyttiinkin ehkä Marseillen keskeisimmälle turistialueelle, Vieux Port nimiselle satama-alueelle. Oli luvattu sadetta, sitä ei kyllä kuulunut, mutta ei jeesus sitä hiostavuutta!!! Samalla kun kysyttiin neuvoa (tai no, ystäväni pitkän ranskan lukija Rosa kysyi) turisti-infoon karttojen saamiseksi, ostettiin jätskit. Mun kookosjätski oli kyllä aivan ihanaa, en tajua miten se jäätelö voi maistua ihan tismalleen sille mitä se onkin. Ei sellaiselle ällökermasekotukselle. No, vielä parempaa oli edessä...




Karttojen avulla sitten suunnistettiin, kierreltiin ihania kortteleita. Voi niitä ranskalaisia parvekkeita ja värikkäitä ikkunaluukkuja! Ja vaikka tietty rähjäisyys näkyikin, niin se oli enemmän sellaista ajan patinoimaa, ei yhtään häiritsevää. Löydettiin myös hieno katedraali osta piti napsia kuvia. Ja mikä se kaupunkireissu olis ollut ilman shoppailua!! Vaikka periaatteessa H&M on kiva dissata, tulee mulle silti siellä sellanen hintasokeus... Löysin sieltä yhden perusmekon, mutta se oli oikeasti tarpeellinen, koska täällä on vielä kuukauden tosi lämmintä!! Ja no, sitten löysin Tally Weijlistä toisen mekon, mutta oon oikeesti etsinyt kukkakuosista kesämekkoa sata vuotta JA se maksoi mulle vaan viisi euroa, koska niillä oli sellainen kampanja, että jos osti kaks tuotetta, sai ne halvemman hinnalla. Mä ja Rosa ostettiin siis molemmat yhdet vaatteet ja mun oli halvempi ja jo alennuksessakin kympin, niin saatiin ne vaatteet sillä hinnalla. Olisko voinut taas sekavammin selittää?





Seikkailtiin viitisen tuntia ja päivän paras löytö oli ehdottomasti frozen yogurt-baari! Päihittää jäätelöt niin satanolla! Siis sellaista jäädytettyä luonnonjogurttia, mihin sai valita itse lisäkkeitä. Menin tällä kertaa terveellisellä linjalla ja otin siihen mansikoita ja mysliä, mutta ens kerralla ehdottomasti oreoita ja brownies-paloja! Niin hyvää etten kestä. Tosiaan siinä sitten puoli kuuden maissa sanoin Rosalle heipat. Oli kyllä ihan hirveen kiva tavata, tää päivä oli niin kiva! On se ihan toista kun saa hengailla toisen omanikäisen kanssa ja tuntuu että itselläänkin on vähän elämää täällä. Varsinkin kun Rosa osoittautui vieläkin mukavammaksi livenä, vaikka jo chatin perusteella tiesin että meillä kyllä synkkaa :)


Olin ite himassa puol seiskan jälkeen. Vähän ennen kasia halusin vielä lähteä rantsuun kävelemään. Vitsit siellä oli nättiä! Ja ihanan rauhallista oli vaan kävellä. Ainakin silloin kun ignoorasi huutelevat ja tööttäilevät idiootit. Kävelin pari tunia siellä sun täällä ja vaan tutkailin paikkoja. Nyt oon ihan rättipoikki ja huomenna nään saksalaista au pairia Elleniä aamupäivällä, mennään syömään kunnon ranskalainen brunssi. Jeejee taas kivaa siis tiedossa!

Perjantaita ilmassa

Okei, en aio valehdella, tää päivä alkoi surkeesti. Ensinnäkin näin jotain tosi sairasta unta koko yön. Tiiäätekö sen fiiliksen kun herää ja tuntuu ettei oikeesti olis nukkunut yhtään? Ja se herääminen sitten. T päätti aloittaa aamun jollain raivokohtauksella, joka kesti noin kaksi tuntia viiden minuutin tauolla välissä. Onneksi mulla oli vapaapäivä :D M näytti siltä, että se heittää sen lapsen kohta parvekkeelta alas. No, lapset on lapsia, kyllä mä sen tiedän, mutta en ymmärrä miten ne jaksaa huutaa sellasta hysteeristä kiukkukonserttia niin pitkään. Eikö voisi vain tyytyväisenä leikkiä niillä leluautoilla? Ja tässähän on myös se, että mitä isoveli edellä, sitä pikkuveli perässä, joten luonnollisesti myös G halusi antaa ääninäytteensä tähän konserttiin. Suloinen G saa kyllä mun osalta ääninäytteensä anteeksi koska tuli moiskauttamaan mulle ison suukon poskelle ennen lähtöä, aaaww!

Eikä tää oikeastaan muuten vielä mitään, mutta mulla laitettiin kesän alussa tikit polveen ja se on parantunut tosi nätisti ja tullut tosi siisti arpi, joka näyttää vaalenevan hyvää tahtia. Tai näytti vaalenevan. Nyt siihen iski joku ihme tulehdus, se oli aamulla ihan turvonnut ja punainen ja kipeä. Tää pilasi mun päivän uintisuunnitelmat ja söin suruuni dopseja. Varasto hupenee hyvää, tai siis pahaa tahtia (vinkvinkäiti). Marssin sitten apteekkiin ostamaan jotain puhdistusainetta siihen ja nyt se näyttää jo vähän paremmalta.

Perhe lähti siis aamupäivän jälkeen kohti mummolaa ja mä jäin tänne märehtimään jalkaani, tai ennemminkin sitä että voihan voikukka jos joudun paikalliseen lääkäriin. On muuten aika huvittavaa, kuinka mä jo tässä yksin ollessani olen esim. saanut mun huoneen sotkettua uuteen uskoon...

Skypeteltyäni vähän aikaa päätin reipastua ja lopettaa ameebailun. Lähdin siis kävelylle. Laitan tähän kuvia mun lenkkipolusta, ei hassummat maisemat! Menin kävelylle samaa kautta kuin aamulenkille, tällä kertaa jäin tosin kiertelemään itse puistoa (Le Parc Borely) enkä vain laahust... juossut ohi.

Nälkä alkoi myös kurnimaan vatsaa ja päätin kotiinpäin käppäillessäni mennä ensimmäiseen vastaantulevaan ruokakauppaan. Mikäs muukaan se sattui tietenkään olemaan kuin rakas liideli. Huhhuh, olen ylpeä miten paikallinen olen. Ostin sieltä jonkun pastasalaatin joka oli tarjouksessa. Oisin tietenkin voinut katsoa mitä se sisältää, simpukat kun eivät mun suurinta herkkua ole. Saan kyllä siis syödä tän talon ruokavarastoja totta kai, mutta en jaksanut alkaa kokkaamaan mitään tänään. Tosin, kiitos herkullisen salaattielämyksen, taitaa toi hella odottaa mua sittenkin. Ai niin, en tiedä onko perjantaita ilmassa vai mitä, mutta tähän mennessä asialliset ranskalaismiehetkin ovat tänään olleet ööö miten sen nyt kauniisti sanoisi... vähän innokkaampia.

Uusi paras ystäväni: Boulangerie

Jepulisjee, toinen päivä takana ja ekaa kertaa yksin lasten kanssa. Aamu alkoi kun vietiin isän eli D:n kanssa G lastenhoitaja Jamilalle ja T johonkin ihme urheilukerhoon, taas tälläinen loma-ajan aktiviteettijuttu. Se muuten kestää 9-17, hulluja nää ranskalaisten kerhoajat! Sen jälkeen D meni mun kanssa pankkiin avaamaan tilin. Ihme byrokratiaa, allekirjoitin varmaan 20 paperia ja sen lisäks noin 15 mun piti laittaa nimikirjaimet, että "ymmärsin" (hehheh) mitä olin "lukenut". Olin muuten pankin ensimmäinen suomalainen asiakas, wohoo! Luojan kiitos D oli mukana, ei siitä olisi tullut muuten yhtään mitään. Mutta nyt on tili avattu ja kortti tipahtaa postilaatikkoon noin viikon päästä. Postilaatikosta tuli mieleen yksi blondijuttu mikä on pakko jakaa. Ulos mennessämme katsoin siis kun yhdessä luukussa oli kaksi nimeä, toinen suomalainen sukunimi. Meinasin olla silleen että "mitä asuuko täällä joku samalla sukunimellä ku mulla?!?!??!" Luojan kiitos pidin turpani kiinni... Joo.




Pankkitapaamisesta eteenpäin mulla olikin sitten omaa aikaa viiteen saakka ja käytin sen osittain kiertelemällä kävellen lähialuetta ja vähän tutkailemalla paikkoja. No voin kertoa, että oli niin kuuma just siinä alkuiltapäivästä että tälläselle kalkkilaivan kapteenille vähän liikaa. Kävin siis ostamassa itselleni ranskan kielen oppikirjan (cosmopolitanin) ja tutustuinpaikallisen boulangerien valikoimaan. Mukaan tarttui pizza nicoise, eli pizzapala mikä oli tehty nicoisesalaattimeinigillä. Napsin myös kuvan mun huoneesta, helpompi lätkäistä se tähän kuin alkaa kuvailemaan.




Sitten olikin taas päiväunien aika. En kyllä melkein koskaan harrasta niitä Suomessa, mutta luulen että nyt alussa kaikki informaatiotulva vaatii veronsa. Se nukkuminen on kyllä virhe, koska herätessä on sellainen angstipaskaolo. No, angstiolot piti unohtaa ja lähtee hakemaan T kerhosta. Herrahan päätti heti alkuunsa, ettei haluaisi kävellä osaamaani reittiä, eikä myöskään hakea pikkuveljeään hoidosta. Siellä sitten käytin koko ranskan taitoni ja selitin että voihan helkutti, nyt ei marinat auta. Ja kyllä se siitä sitten piristyi, oli varmaan vaan ollut pitkä päivä. Oli ihanaa kun haettiin G Jamilalta ja se puhkesi leveeseen hymyyn. Olin vähän jänskättänyt, että kun oon sille kuitenkin vielä aika tuntematon ja se on sellainen mammanpoika, että jos ei tykkää ideasta lähtee mun kanssa. Kaikkihan meni paremmin kuin hyvin. Puhuttiin sitten huvittavaa englanti-ranskasekoitusta, aina välillä tajuttiin toisiamme ja välillä ei. Juttua riitti silti. Tämä perhe on siis kyllä asunut viimeiset kaksi vuotta Englannissa toöiden vuoksi, muutti vasta vuoden alussa Marseilleen. Joten kyllä pojilla jotenkin, tosin aika heikosti, on pieni käsitys englannista. G:lle jäi mieleen eilisestä kuvakirjasta "pig" ja sain sen ihanaan kikatukseen kun sanoin vastankävelevää kissaa siaksi ja se vaan oli että NON NON ja kikatteli. Lapset saa nauramaan niin ihanan helposti. Jäi kyllä siis tosi hyvät fiilikset poitsujen kaa hengailusta :)




Mun työthän sitten loppui seitsemän maissa ja koska oon tänään ollut vähän huonovointinen (varmaan se aika kuusta), makoilin vaan sängyllä ja skypettelin ja datailin. Kasin jälkeen sai ruokaa, tänään menuun kuului joku pateen tapainen missä oli parsakaalia, juustoa, kananmunaa ja sieniä. Oli se musta ihan hyvää! Myös asiaankuuluvasti puoli lasillista viiniä. Nää syö aina jälkkäriks jonkun pikkujogurtin, outoa mutta mikäpä siinä. Huomenna jäänkin yksin viikonlopuksi, en menekään mukaan isovanhemmille ja oon ihan tyytyväinen. Se on näin aluksi ennen kuin järjestelyyn tottuu, aika outoa asua ja olla töissä saman katon alla. Nyt saan koko huushollin itselleni ja huomenna aionkin makailla pihapiirin uima-altaalla ja mennä rannalle ja polttaa itseni tomaatiksi. Tai siis kauniiksi pronssinväriseksi ööö pronssiksi. Toivossa on hyvä elää.