Elämä voittaa taas

En tosiaankaan muista, milloin olisin viimeksi ollut näin kipeänä! G sairastui oksennustautiin maanantaina, se kesti sillä sen yhden päivän. Mulla alkuviikko sujui normaalisti, olin koulussa ja töissä ja maanantaina kahvittelin Marin kanssa Klaran luona, tiistaina Patricia tuli käymään koulun jälkeen meillä. Elämä oli mukavaa kunnes koitti kohtalokas keskiviikkoilta...

Keskiviikkona ihmettelin, miten olin ihan järkyttävän uupunut, mitä pidemmälle kohti iltaa mentiin. Laitoin sen vaan keskiviikon piikkiin, kun oon koko päivän lasten kanssa. No, mulla oli myös ilta babysittausta ja lasten nukkumaan laittamisen jälkeen tuli yhtäkkiä aivan järkyttävä olo. Koitin käydä nukkumaan, mutta pian vessanpönttö kutsui. Ja se kutsui neljä kertaa sen yön aikana. Siinä vaiheessa, kun M ja D tuli kotiin, makasin mahakrampeissani täristen vessan lattialla ja sainkin himmeen lääkearsenaalin käyttöön ja luojan kiitos lupauksen, että torstaina voin viettää vapaata.

Eilen olo ei ollut yhtään sen vahvempi, koska mahapöpön sijaan mulle iski joku megalomaaninen kuume ja heräsin vasta iltaseitsemältä. Sitä ennen vaan puhuin itsekseni kuumehouruisena ja mm. konttasin vessaan, koska jalat ei kantanut. En muista milloin olisin viimeksi ollut näin kipeänä :D

Tänään onneksi tuntuu siltä, että elämä alkaa vähitellen voittamaan. Okei, kroppa tuntuu siltä, että se on käynyt läpi giljotiinin ja toipumisessa menee luultavasti vielä huominenkin. Hyvin hiljainen viikonloppu siis tiedossa. En nyt jaksa enempää tähänkään kirjoitella, olo on vielä sen verran uupunut. Toivottavasti muilla on ollut vähän vahvemmat olotilat :D

Huumoria peliin

Syyssunnuntain aloitin taas aamulenkillä ja laulamalla G:lle laulukirjasta pari enkunkielistä laulua. Hassua miten lasten kanssa sitä kyllä oppii olemaan häpeämättä yhtään mitään, mitä siitä jos kuulostan rääkyvältä varikselta, ainakin 2-vuotias arvostaa mun lahjattomuutta!

Tapasin Josefinin ja Jessican Vieux Portin keskustassa ja suunnattiin Le Panier-nimiselle alueelle. Siellä kävin siis silloin Rosan kanssa, kun oli mun eka viikonloppu täällä. Ihana tunnelmallinen kortteli, täynnä vanhoja taloja ja kujia ja värikkäitä ikkunaluukkuja. Käytiin myös katsastamassa kirkko, josta voisin ottaa sata kuvaa, se on aivan upean näköinen. Ja valtava! Kierreltiin ja kaarreltiin ympäriinsä. Löydettiin jopa yksi leipomo joka oli auki. Sunnuntaisin kaikkialla on ihan kuollutta kun paikat on kiinni. Ostettiin patonki ja täällä sitä on vaan niin hyvä syödä sellaisenaan, koska patonkien (ja muidenkin tuotteiden) tuoreus on paikallisten leipomoiden kunnia-asia. Yleensä ne on vielä ihan lämpimiä, koska tulee suoraan uunista. Ei puhettakaan suomalaisten ruokakauppojen viikon hyllyllä lojuvista patukoista, joilla voisi varmaan kolkata jonkun tajuttomaksi.






Mentiin myös jälleen kerran syömään frozen yogurtia. No, sepä olikin sitten mun viimeinen kerta. Siellä on töissä yksi älyttömän söötti myyjäpoika, jota aina kuolataan. Tänään kun oltiin lähdössä pois, se hottis hymyili mulle niin nätisti, että olin ihan seitsemännessä taivaassa. Kadulla sitten juoksin Jessican ja Josefinin kiinni (ne oli lähtenyt jo edeltä pois) ja tein muutaman todella riemuidioottimaisen hyppelyn hehkuttaen myyjäpojan ihanuutta ja käännähtäessäni ympäri, siellähän se hurmuri seisoi kadun puolella katsellen myn pyörähtelyä iloisesti naureskellen. Ensinnäkin, riittää, että se pitää mua nyt pähkähulluna. Mutta jos se kaiken lisäksi kuuli mun hehkutuksen sen ulkonäöstä, en tosiaankaan ota riskiä ja astu jalallanikaan enää siihen puljuun. No, onneksi mulla on aina varasuunnitelma nimeltänsä Häagen-Dazs CARAMEL BISCUIT & CREAM. Voi kyllä!!!!



Jos joku ei muka tajunnut, tolla purkilla on päässä kruunu, koska se on kuningasjäätelö.

Kävelyn ja jätskinolaamisen jälkeen mentiin "piknikille" Parc Longchampsiin. Eihän se nyt mikään piknik ollut, koska oltiin syöty jo niin paljon malttamattomina aikaisemmin, ettei ketään enää nälättänyt. Maja-parka, joka liittyi joukkoon vasta puistossa, joutui mussuttamaan pelkkiä viinirypäleitä, koska meillä muilla ahnepossuilla ei ollut nälkä.






Voisin nyt katsoa ennen nukahtamista jakson tai pari ihmeidentkijöitä, koska olen niin nolo. Haluan sen kakkostuotantokauden joululahjaksi. Huomenna koulua, jonka muuten koitan vaihtaa, koska mun sydän itkee verta maksaa 160 euroa kuussa koulusta, kun osa mun kavereista maksaa toisesta koulusta 20 euroa. Joo.

Ostoslakosta ostospakkoon

Okei okei, ei nyt ihan pitänyt tää ostoslakko mutta saanko pitää puolustuspuheen?! Tai saan tietenkin vaikka kilometrin mittaisen, koska tää on mun blogi muahahahah. Kaikki lähti siitä, että sain surukseni tietää, että mulle hyväksi ystäväksi tullut Patricia lähtee Espanjaan au pairiksi johtuen perheongelmista nykyisen perheensä kanssa. Eli se kurjimus lähtee pois kahden viikon päästä. En siis halua kituuttaa mun vikoja viikkoja sen kanssa tekemättä mitään. Tulin myös siihen tulokseen, että elämään mä tänne tulin. Kuhan nyt pidän silleen järjen päässä, etten anna tilin enää mennä nollille, niin ei ongelmaa.

Eilen aamulla meinasin jo rikkoa rahalakkoa ostamalla 1,50 euroa maksavan kahvin, koska oltiin sovittu tapaavamme aamulla Jessican kanssa kahvilassa opiskellen ranskaa ja olis ollut noloa kökkiä siellä se kaksi tuntia ostamatta mitään. Kuinkas ollakaan, loppuvaiheessa kun olin käymässä vessassa ennen lähtöä, siihen oli ilmestynyt joku vajaa viiskymppinen ihan asiallinen herrasmies keskustelemaan Jessican kaa. Joo iy, ei kiinnostanut ja en tajua miksi Jessica sen kanssa jutteli, mutta olin joka tapauksessa lähdössä niin ihan sama. Jessica jäi sitten sen kanssa juttelemaanmutta se mies kuitenkin vaati saada maksaa mun kahvin joten mikäs siinä! Suuntasin Klaralle Patrician kanssa ihan vaan hengailemaan seuraksi, kun Klaralla oli operaatio hiustenvärjäys menossa. Se värjää sen punaiset hiukset hennavärillä ja en ole kyllä koskaan nähnyt kun sitä litkua keitetään kattilassa. Sehän on tosi luonnonmukaista ja ihan lannotteelle se haiseekin. Kolme tuntia vierähti tosta noin vaan pihalla höpötellessä ja tulin hoitamaan vikan työpäivän loppuun. Oltiin lasten kanssa Parc Borelyssa ja ne oli kyllä niin hulivilejä, mutta hyvin sain kuitenkin kuuntelemaan mua! Mun pikku mussukat. Oikeesti :)

Olo piristyi niin paljon, kun vietti aikaa kavereiden kanssa alkuviikon möllöttämisen jälkeen. Illalla nähtiin noin kymmenen tytön poppoolla ja mentiin baariin istuskelemaan. Oli kivaa, koska melkein kaikki oli sellaisia, keitä en ollut ennen kunnolla nähnyt. Join ihanaa banaanimehua!! Bussissa söpö runopoika hymyili mulle ja olisi varmaan ollut ihan kiva, ellei se olisi ollut 15-vuotias. Suurin osa tytöistä lähti jatkamaan iltaa klubille, mutta mä lähdin yhdentoista pintaan kotiin, en jaksanut roikkua koko yötä ulkona. Tän meidän oven avaaminen yöllä on ihan sairaan rasittavaa kun sitä lukkoa pitää kääntää sata kertaa. Koitan aina tehdä sen mahdollisimman hiljaa, mutta silti tuntuu, että koko talo helisee.




Aamulla heräsin pirtsakkana kahdeksalta ja lähdin tekemään aamulenkkiä. Aamulla on ihanaa lenkkeillä, kun ilma on vielä kirpsakka, mutta aurinko kuitenkin paistaa. Ei tule liian kuuma juostessa. Olo oli jotenkin tosi onnellinen. Sellaisista ihan normaaleista arkipäivän asioista sen onnen just saa, kun tajuaa, että täällä mä vaan juoksen aamulenkkiä rantakatua pitkin, että näin ihanassa paikassa mä saan oikeasti nyt asua. Pitää nauttia, nauttia ja nauttia! Söin aamupalaa yhdessä lasten kanssa ja niitä etoi mun jogurttipuuromössö. Nauroi niiden hullulle lastenhoitajalle. Puolen päivän jälkeen suunnistin keskustaan. Tänään oli ihan huippu päivä! Minä, Patricia, Josefin ja Klara mentiin veneretkelle Calanquesille. Nyt en tosiaankaan tiedä, taivutinko ton sanan oikein. "Calanque eli kalanki on nimitys valkoisille, kalkkikivisille jyrkille kallioille, joita esiintyy Välimeren rannoilla. Tunnetuimmat kalankit sijaitsevat Marseillen ja Cassiksen välissä Etelä-Ranskassa. Noin 20 km pitkä, karu ja kivinen rantaviiva kohoaa yli 500 m:n korkeuteen ja sen äkkijyrkät kalliorotkot muodostavat upeita merenlahtia, jotka ovat ainutlaatuisia Euroopassa." Wikipedia on ystävä. Hinta oli parinkympin tienoilla ja kesto kolme tuntia. Okei, alkuasetelma oli aika mielenkiintoinen, koska Klara kärsi aika jäätävästä darrasta ja Josefin voi pahoin helposti just autossa ja laivoissa, käytiin apteekissa ostaa sille lääkkeitä. Kolme tuntia meni kyllä niin rattoisasti, ihailtiin maisemia ja otettiin kuvia ja kiljuttiin kuin pikkutytöt kannella, kun se laiva keikkui ja tuntui mahanpohjassa asti. Kiljuminen oli kyllä siinä vaiheessa vähissä kun parin tunnin päästä mentiin sisätiloihin istumaan ja iski epämääräinen olo. Klaralle otettiin varmuudeksi oksennuspussikin, voi parkaa.







Laiva tuli takaisin satamaan viiden jälkeen ja Patricia suuntasi kotiin, koska sen piti valmistautua kuumia treffejä varten. Mä, Klara ja Josefin mentiin etsimään pastapaikkaa, jossa Josefin oli käynyt Pariisissa ja tiesi sen löytyvän täältäkin. Mun kartasta saatii revittyä vähän huumoria, se on meinaan aika raiskatun näköinen. Kaikki mut tuntevat tietää, miten hyvää huolta pidän aina mun omaisuudesta... Pastapaikka löytyi kuin löytyikin, kiitos ei tosin kuulu rakkalle kartalleni. Siellä sai vitosella valita itse kastikkeen ja oliko hyvää! NO OLI! Vitosella iso annos herkullista paikan päällä tehtyä pastaa turistiriistohintaisessa Marseillessa, todellinen aarreaitta! Oltiin kaikki väsyneitä ja jututkin oli sen mukaisia. Olisi varmaan pitänyt syödä pestokastikkeen sijaan listalta myöskin löytynyt vodkakastike, varmaan olisi noussut päähän sekunnissa, hehheh.




Nyt löhöilen mun sängyllä. Juttelin pitkän skypepuhelun, tai pikemminkin hengailun rakkaan ihmisen kanssa ja nyt voisin katsoa vaikka jakson sinkkuelämää ja hakea pakastimesta sen herkkujätskipurkin, jonka nimeä en muuten muista vieläkään. Enkä tosiaankaan jaksa nostaa pehvaani hakeakseni sen just tällä sekunnilla. Kerron ensi kerralla, koska vaadin jokaisen maistavan sitä joskus. Öitä.

Karhunpoika sairastaa

Muunmuuassa tältä näytti mun iloisen syksyinen viikonloppu. Lauantaina köröteltiin Marin kanssa bussilla Aix-En-Provenceen Rosan luo yökyläilemään. Sama tuulinen syksyinen ilma jatkui ja se näytti erityisen kauniilta Aix:ssa, koska siellä on niin siistiä ja muutenkin ihan erilainen tunnelma kuin hektisessä ja sekasortoisessa Marseillessa. Vaikka huomattavasti aiempaa kylmempi ilma olikin, hajoilin silti aika pahasti ranskalaisille jotka oli kaivaneet jo toppatakit päälle. Missä vaatteissa ne sitten on, kun on oikeasti talvi, pilkkihaalareissa?? Kyllä mä silti myönnän, että se viima kävi ihan luihin ja ytimiin ja itsellänikin oli neule ja takki ja paksu kaulaliina lämmittämässä, vaikka päivälämpötila heilu 20 asteen tienoilla!

Joo ja säätiedotteesta mielenkiintosempaan. Koska ollaan trueranskiksii, mentiin Quickiin syömään terveellistä roskaruokaa. Energiaa shoppailu vaatikin, oli meinaan niin helvetilliset sovituskoppi&kassajonot, että valehtelematta puolet siitä ajasta meni pelkkään odottamiseen. Tein silti ikävä kyllä löytöjä: H&M mukaan tarttui ihana löllöilyvaate poncho ja paksu kaulaliina, Pimkiestä alesta löysin sellasen mustan koulutyttöhameen ja sinisen paidan. Joo, rahaa paloi mutta nyt ei pala kahteen viikkoon, koska tein sopimuksen Marin kanssa, ettei käytetä yhtää rahaa. Oon onnistunut tässä jo neljä päivää, loput 11 menee ihan kivuttomasti! Meinasi meinaan sunnuntaina mennä keksit väärään kurkkuun kun huomasin ranskatilini olevan aikalailla tyhjänä....... Nyt vaan järki käteen!

Haluttiin tehdä itse jotain ruokaa, ehtoina oli hyvää, halpaa (ylläri) ja nopeaa. Ruokakaupassa meillä meni historiallisen paljon aikaa ja kinasteltiin mm. kurkun ostamisesta :D Illan menu koostui sitten pinaattijuustotuorepastasta, jonka kanssa oli lisukkeina pestoa, tomaattia, sieniä ja parmesanraastetta. NAM! Jälkkäri jäi tällä kertaa väliin, se puoli oltiin hoidettu jo aiemmin jätskibaarissa. Syötiin hyvin ja jumituttiin juttelemaan syvällisiä. Havahduttiin, että kello onkin melkein yksi ja suunnattiin etsimään kivaa tanssipaikkaa. Sellainen löytyi. Heheh, mentiin jonottamaan ja olin niin pitkä verrattuna ranskalaisiin että sain hyvän näköyhteyden portsariin ja kun se katsoi mua, hymyilin sille nätisti ja päästiin jonon ohi sisälle. Kätevää :D Noo, tanssiminen oli kivaa, ranskalaislääppijät ei. Kaikenkaikkiaan oikein täydellinen viikonloppu. Lukuunottamatta mun rahantuhlausjärkytystä sunnuntaina.

Tän viikon oon ollut ameeba, enkä oo nähnyt kavereita. No tietty koulussa maanantaina ja tiistaina sen neljä tuntia. Ja kävin mä tiistaina kahvilla. Oon vaan ollut aika väsynyt, mutta eilen mulla olikin koko päivän aivan jumalaton päänsärky ja menin historiallisesti yhdeksältä nukkumaan. Osui tosi hyvään saumaan, kun just eilen oli se päivä, kun olen 13 tuntia lasten kanssa. Kehitin jo villejä Doctor House-analyyseja sisäisestä aivoverenvuodosta, joka alkaa vaikuttamaan vasta kahden viikon päästä siitä, kun on saanut iskun päähän. Sain tosiaan nyrkin kokoisen kiven päähäni pari viikkoa sitten leikkikentällä. Ei siitä sen enempää. Ehkä tää verenvuoto ei kuitenkaan ole tappava, koska nyt olo alkaa olemaan jo parempi, vaikka aamulla vielä heikotti. Siirsin tapaamisen parin tyttösenkin kanssa huomiselle, koska olo oli vielä sen verran naatti. Sen sijaan oon tänään siivoillut mun huonetta ja tehny huonoksi menevistä banaaneista kakun, oijoi mikä tuoksu täällä leijailee!

Ei nyt muuta lisättävää tällä erää. PAITSI! Pakko vielä laittaa kuva maailman parhaan äitini toisesta paketista, joka ilahdutti mua aivan suunnattomasti alkuviikosta!

Hyvä ruoka, parempi mieli

No oikeastaan mun mielessä ei ollut ees mitään parannettavaa, mutta ainakaan tää ihana päivä ei sitä huonontanut! Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämän täydellisen päivän ainekset


Pitkä aamusuihku ja hyvän musiikin kuuntelua + syksyinen ilma jättituulimyräkällä + lämpimät syysvaatteet + ikealihapullatreffit ystävien kanssa + paljon naurua + rauhallinen iltapäivä lasten kanssa ilman kiukuttelua ja kaikilla hyvä mieli + postipaketti äidiltä + skypepuhelu älyrakkaan ystävän kanssa + ilta yksin kotona hiljaisuudessa ja rauhassa

Mä pyrin elämään hetkessä ja mä todella nautin tästä hetkestä!

En silti pistäis pahakseni jos muutaman pöhköpään saisi tänne teleportattua mun luokse!

Jätskiä ja raakaa kalaa

hupsistakeikkaa ja heissulivei, on taas vähän vierähtänyt taukoa edellisestä tekstistä... no, onpahan nyt sitten ainakin kirjoitettavaa! sopivasti rentoudun tässä sohvalla nutellaleivän kanssa, mulla on babysittausta ilta, joten oon hengaillut muksujen kanssa aamuseiskasta tähän saakka, nyt ne on nukkumassa.



Viime viikon alkupuolesta jäi mieleen se, että nää pikkuenkelit koetteli mun mielenterveyttä pahiten tähän mennessä. Tarkemmin sanottuna T. Kaikki oli niin hemmetin vaikeeta ja voi sitä kiukun määrää, kun mä en anna periksi. T on oikeesti aika todella energinen lapsi ja sille tuottaa välillä (usein) suuria vaikeuksia vaan kuunnella. Sen tunneskaala on myös aika voimakas. Viime tiistaina oikeesti menin yksin seisomaan kymmeneks sekunniks ruokakomeroon, koska olin kuunnellut tauotonta itkemistä 40 minuuttia (G:n tutti oli hukassa) ja luulin, että otan ekan lentokoneen vaikka Peruun. No, täällä sitä edelleen ollaan ja vaikeuksien kautta voittoon, koska lapset on nyt tän viikon (kopkop) ollut viime viikkoon verrattuna oikein ihania. Ja kyllä niillä niitä ihania hetkiä on oikeesti myös vaikka millä mitalla, esimerkiksi tänään kun G ei suostunut, että laitetaan vaippa päälle ja jätin sen yksin kiljumaan, niin rauhoituttuaan se tuli huutelemaan miaaaaaa ja oli itse laittanut vaipan päälle. Ja äsken sain isot yösuukot molemmilta. Kai se on niinkin, että mitä paremmin ne mut tuntee, sitä huonommin mutta myös ihanammin ne käyttäytyy, koska mua ei tarvitse arastella, oon niin tuttu. Joo, innostuinpas taas lätisemään lapsista. Ne nyt vaan sattuu olemaan aika iso osa mun elämää täällä, joten koittakaa kestää!

Hmm mitäs muuta viime viikosta jäi päällimmäiseks mieleen. Torstaina tein lihapullia ja muusia ja koko perhe tykkäs, se maistui niiiiiiin kotoisalle! Okei koostumus jäi vähän löysäks joten en ehkä käyttäis kyseisistä kasoista nimitystä pulla, mutta sisältöhän se vaan merkkaa :D Perjantaina löydettiin Patrician kanssa ihan tästä mun lähirannasta sellainen ihana paikka, missä oli ihan ohutta rantakiviviivaa. Siis silleen, että siihn mahtui just makaamaan ja sit alkoi meri. Se tuntui ihanan rauhalliselta, koska taakse eikä eteen ei mahtunut makaamaan muita ihmisiä, niin jotenkin tuntui, että olisi ollut siellä vaan ihan kahdestaan. Ja ne kivet oli isoja ja pehmeitä ja muokkaantui just hyvin selän alle. Sen päivän jälkeen, varsinkin kun oltiin torstainakin rannalla, mun rusketus nousi ihan uudelle tasolle. Mä oon pahoillani tästä pakkomielteestä, mutta se on vaan niin kivaa näyttää ruskeelta tälläselle perus punapigmenttiselle pisamamonsterille! Patricia on kyllä niin kiva, puhuttiin sen kanssa ihan kaikkea aina siitä, mitä on jotkut kyseenalaiset ilmaukset englanniksi siihen, millainen verotusjärjestelmä on Suomessa ja Itävallassa. Juuri näitä ihmisiä mä täällä kaipaan, ja oon sanoinkuvaamattoman onnellinen, että sellaisia mulla myös on!


Perjantaina lähdin kahden yön evakkoon Marille. M:llä oli täällä tyttöjen viikonloppu, sen yhdeksän kaveria tuli meille asumaan, joten päätin uhrata mun parisängyn niille, vaikka ei M tietenkään edes pyytänyt. No, Marillakin oli sopivasti kämppä tyhjänä ja perjantai-ilta oli kyllä niin mainio, että! Oikeastaan kaiken kaikkiaan perjantai edusti mulle täydellistä päivää, vain aamu töitä, päivällä rannalla ja illalla ystävän kanssa katsomassa leffaa sohvalla löhöten ja herkutellen. Syötiin maailman parasta jäätelöä, KIITOS Mari!! Hyvästi Ben&Jerrys, tää oli kyllä niin makoisaa! Ja rumpujen pärinää tättädää, nyt kaikki ostamaan...öö tässä vaiheessa koitin googlettaa sen nimeä, mutta en löytänyt, joka tapauksessa siinä on karamellikierteitä ja niin hyviä keksinpaloja aijjaijai! Ette pety!

Lauantaina nautittiin tästä harvinaisesta herkusta, että saa nukkua pitkään ja sitten oikein hitaasti ja mukavasti valmistauduttiin kaupungille lähtöön tapaamaan Rosaa. Suomikolmikolla ei voi mennä kyllä päivä pieleen! Ja sain sushia! Ai että mä rakastan sushia. Oon ylpeä itsestäni, koska en shoppaillut mitään uutta. Juteltiin ja kierreltiin ja alkuillasta lähdettiin kaikki kolme Marille ja pikavalmistautumisten kanssa puoli tuntia myöhässä tapaamaan supermarkettiin Josefinia ja sen kaveria, joka oli täällä viikonloppuvierailulla. No, tytöt oli jo ehtinyt ostaa meidän illan ruoat ja syötiin tortilloja. Josfinilla oli kivaa kokkailla, tuntuu vaan, että kaikilla iski pieni väsymys päälle kun oli masut täynnä. Mun ei tehnyt edes mieli juoda muutamaa lasillista enempää, joten väsymys iski sitten sitäkin kovempaa. Mentiin kokeilemaan yhtä klubia, joka oli vikaa iltaa auki ja periaatteessa puitteet oli hyvät, mutta joku siinä vaan tökki. Oliko se väsymys, huono bilefiilis vai ilmapiiri, paha sanoa. Yhdistelmä kaikkia ehkä.




Sunnuntaina mä ja Rosa linnouttauduttiin leipomoherkkujen kanssa rannalle ja lagailtiin väsymystä siellä. Vaikka ei joisikaan, niin se on silti inhottavaa, kun valvoessa seuraava päivä menee väsymyksen takia darran kaltaisessa koomassa. M:ltä oli jäänyt jotain meikkejä sen tyttöjenviikonlopulta yli ja sain täydellisen täydennyksen mun huulikiiltovarastoon, huulikiiltoaddikti kiittää!

Tää alkuviikko on nyt mennyt tutulla kaavalla; koulua, kahvittelua, töitä. AI NIIN! BUSSIKORTTI! Marssin siis eilen patrician kielitaidon avustamana metroasemalle hihat ylös käärittyinä. Ja ei jumalauta, ne alkoi taas vinkumaan jotain. Meinasin saada hermoromahduksen, joten päädyin ostamaan kerralla koko vuoden bussikortin. Kuukausittaisen hommaaminen tuntuu olevan niin mahdotonta. Sama summahan siitä loppujen lopuksi kertyisi kuukausittaisenkain, mutta jotenkin 200 euroa kertasummana kirpaisi vähän eri tavalla. En oo vielä uskaltanut mennä kattomaan nettipankkiin. Ehkä huomenna... Nyt alan perehtymään kirjastosta tänään lainaamaani sarjakuvakirjaan! Aivan oikein! Tajusin, että sehän on mulle sopivan helppoa harjoitusta!

Je veux pas mäkämäkämääääää

Oikeesti, miten on mahdollista rakastaa ja vihata lapsia saman päivän aikana?? Vanhemmalla herra T:llä on tänään ollut niin huono päivä ettei mitään rajaa ja mun valmiiksi kireetä pinnaa se on kiristänyt entisestään. Joskus en vaan kestä kun lapset on niin epärationaalisia olentoja, niille ei voi selittää asioita järjen kanssa kun ne ei vaan tajua. AAARRRGGGH. En ikinä hanki omia lapsia. Kaikki kunnioitus tässä vaiheessa ihmisille, jotka on valinneet ammatikseen jonkun päiväkodihoitajan tai muun vastaavan.

Nojoo okei, tää nyt oli tällänen maanantai ja se siitä :D Huomenna uusi päivä ja silleen. Mä en vaan yhtään itse ollut tänään sellaisella joopaseipäs-tuulella niin olisi ollut mukavampaa, ettei T olisi tehnyt kärpäsestä härkästä ihan kaikessa. Se vaan hoki koko ajan "tu est pas gentil" ja voin kertoa ettei kiinnostanut kivikasan vertaa olinko tämän 4-vuotiaan maailmanvaltiaan mielestä kiltti vai en.

Viikonloppu meni oikein mukavasti. Lauantaina vierailtiin Josefinin kaa Aix-En-Provencessa Rosaa moikkaamassa. Sinne menee bussilla sellaset puolisen tuntia ja se oli tosi ihana kaupunki, tykkäsin kovasti. Siitä kyllä huomaakin, että on Ranskan kolmanneksi kallein kaupunki, vauraan oloinen. Siellä oli kiva tunnelma ja nättejä rakennuksia. Marseille on niin iso ja vähän sekasortoinen, vaikka täälläkin viihdyn hyvin. Tein muuten maailman parhaan alelöydön! Pimkiessä oli jotkut ihme alennukset, että tekonahkatakkeja -40%. Ostettiin kaikki kolme takit, itselleni valitsin sellasen tyköistuvan ihanan vaalean konjakinsävyisen takin, ihan täydellinen! Hintaa jäi huimat 17 euroa... Löysin myös yhdelle mun parhaista kavereista synttärilahjan ihan sattumalta joten je suis heureux! Huomaatteko kuinka viljelen tätä laajaa ranskan sanavarastoani joka paikkaan??

Illalla istuttiin rannalla. Neljä tyttöä ja neljä viinipulloa. Saksalaisten sisäpiiri sai pitää omat bileensä, olin iloinen ollessani hyvällä porukalla, eli minä, Patricia, Josefin ja Mari. Viini teki tehtävänsä ja oltiin ihan iloisessa hiprakassa. Fiksusti kyllä en juonut sitten enää muuta baarissa. Oltiin samassa baarissa kuin viimeksi ja täytyy sanoa, että mulla oli kyllä hauskempaa tyttöjen kesken rannalla. Se oli jotenkin vielä enemmän täynnä ällöttäviä maahanmuuttajamiehiä, joilla ei ole minkäänlaista kunnioitusta toisen vartalon yksityisyyttä kohtaan ja siinä loppuvaiheessa olin niin vihainen, että melkein tirvaisin yhtä turpaan. Onneksi en sitten kuitenkaan, vaikka olisi se sen ansainnut. Ensi kerralla haluun katsastaa jonkun uuden paikan, missä on vähän erityyppistä porukkaa.

Sunnuntai meni sängyssä loikoillessa, kunnes viiden aikoihin suunnistin tapaamaan Maria tarkoituksena vetää vähän krapulamättöä. Vähän onkin sitten kyseenalainen käsite, päädyttiin meinaan eka syömään Quickiin ja sitten vielä Subwayhin. Nyt pakko tulla joku tolkku tähän oikeesti! No, oli se ainakin hyvää, kunnes tuli maha kipeeksi.

Nyt koitan tehdä ennätyksen ja mennä ennen yhtätoista nukkumaan. Porukat varasi mulle jouluksi lentoliput kotiin käymään ja voi että, menisipä aika pian!

Helloujellou

Mitäs mä olen tässä viikon aikana ehtinyt puuhailemaan. No vaikka ja mitä ja sitten vaan sitä ihan tavallista arkea! Päivät menee niin nopeesti ettei oo tosikaan, taas tulee viikonloppu ja vastahan oli maanantai. Sen lisäksi tää viikonloppu on ja saa luvan olla paljon parempi kuin edellinen. Viime lauantainahan mulle sitten viimeinkin iski se eka oikea ikäväpäivä. Se alkoi vähän siitä kun oli se piknik ja ne kaikki samperin saksalaiset puhui vaan saksaa ja mulla paloi käpy :D Lauantaina iltana ei sitten huvittanut tehdä yhtään mitään, vaikka ostin uuden mekonkin (taas...) ja kaikkea. Drinkkien sijaan soitin räkäitkupuhelun skypellä äitille ja söin paketillisen keksejä ja johan helpotti. Mä olen yleensä sellainen vollottaja, että kyllä pitikin saada vähän fiiliksiä purettua itkuna ekaa kertaa kolmeen viikkoon! Sunnuntaina elämä taas hymyili ja sen vietin syömällä isolla porukalla, eka meitä oli minä ja miljoona saksalaista vaan istumassa ja juomassa kaakaota ja siitä minä, Mari ja Klara jatkettiin paikalliseen mäkkärikakkoseen syömään, syömään ja syömään. Oli kivaa! Nyt huomaa, että porukka alkaa ryhmäytymään ja mua se ei haittaa yhtään, mä en oo koskaan ollut sellainen että haluan miljoona pinnallista kaveria, oikeat ystävät kenen kanssa voi puhua mistä vaan on paljon parempia.

Muuten mitäs mä tän viikon oon puuhannut. No, keskiviikkoa lukuunottamatta hengannut päivisin vapaa-ajalla joka päivä kavereiden kanssa. Paitsi en myöskään maanantaina, koska lähdin kesken päivän koulusta. Mä oon aika perfektionisti ja olin jotenkin niin väsynyt, etten jaksanut yhtään keskittyä ranskaan ja sitten tuli sellainen luuseriolo, etten osaa mitään enkä koskaan opi, joten koin paremmaksi vaihtoehdoksi lähteä himaan kuin istua siellä oppimatta mitään. Se oli hyvä päätös, koska sen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja tajusin, että ehken vielä osaa, mutta mähän opin! Eilen ostin itselleni myöskin kielioppitehtäväkirjan kirjakaupasta ja oon tehnyt sitä kuin joku innostunut ekaluokkalainen. Vai onks ekaluokkalaiset innostuneita läksyistä?

Ai niin ja oon syönyt ihan helvetisti. Eka olin innostunut ranskalaisista terveellisistä elämäntavoista, mutta koko kuluneen viikon jatkuvaa mättöä, asiaa ei paljon parantaneet eilen ja tänään saadut postilähetykset sisältäen fasun lontoonraesuklaata ja dopseja. Kyllä mun rakkaat mut tuntee, ai että! Eilen myös käytiin perheen kanssa syömässä merenrannalla crepes-ravintolassa. Pääruoaksi ja jälkiruoaksi täytettyjä lettuja, kyllä tää herkuttelu siis on muutaman ekstrakilon arvoista!

Hoidin yhden pakollisen turistiosuuden pois jalkojen alta eilen, kun kävin Patrician kanssa Notre Dame de La Gardessa. Se on siis iso kirkko kukkulan juurella, sellainen Marseillen keskeisin monumentti. Sieltä näkee koko kaupungin ja olihan ne maisemat upeat. Ihanaa oli myös kiinnittää huomiota siihen hiljaisuuteen, mikä siellä oli. Ei sitä oikeasti edes tajunnut kaivanneensa ennenkuin nyt, kun pääsi vähän etäälle kaupungin hulinasta.

Tänään grillasin itseäni rannalla Marin kanssa. Sitä ennen kävin hoitamassa taas tätä surullisenkuuluisaa bussikorttiasiaa, olen siis nyt koittanut saada sitä pirun opiskelija-alennusta viimeiset kolme viikkoa. Aina puuttuu jotain papereita ja pitää tulla myöhemmin uudestaan. Noh, nyt marssin paikalle KAHDEKSAN eri paperin kanssa. Mitä sain vastaukseksi? Tule kymmenen päivän päästä, sitten saat alennuksen. Jos sitä alennusta ei ihan kohta ala kuulumaan, niin tiedätte kuka on seuraavan metropommi-iskun päätekijä Ranskassa. Okei, tosi huono vitsi mutta OIKEEEESTTTIIIII!!!!! Ei voi olla näin vaikeeta yks typerä alennus. Ja kun se ei edes oo typerä, vaan ihan hitsin tarpeellinen mulle!

Niin siis, olin selittämässä rannalle menosta ennen tätä pientä purkausta. Odottelin Maria ja sitten sattumalta mun siihen lähistölle tuli kolme tyttöä, jotka puhui suomea. Ne oli täällä viikonloppulomalla! Oli tosi mukavaa höpötellä muiden suomalaisten kanssa, annoin niille vähän vinkkejä missä kannattaa käydä ja silleen Vielä mukavampaa oli kun Mari saapui paikalle ja sai höpötellä sen kanssa. Kyllä muuten grillailu kannatti, G:n lastenhoitaja kiinnitti tänään huomiota ja sanoi, että mä olen ruskettunut, että silloin kun tulin tänne olin pelkkää valkoista. Ja se sanoi sen valkoisen varmaan kolmesti peräkkäin, kiitos, tiedän kyllä ilman toistoakin tämän kauniin valkoistakin valkoisemman ihonvärini. Mutta ne ajat ovat mennyttä, uusi pronssinen minä on saapunut!!!!!

Jippii, näissä hyvissä tunnelmissa on hyvä jatkaa hyvääkin hyvempään viikonloppuun hyvien kavereiden ja hyvien maisemien ja hyvän ruoan ja hyvän elämän parissa! Hyvää viikonloppua kaikille ;)

Plusmiinusnolla. Eikun plus.

Oon ihan nukahtamispisteessä, mutta koska roikun silti koneella, ajattelin kirjoittaa tähän kuluneiden kolmen päivän jee ja buu-asiat. Eli ollos hyvä, tässä tulee:

+ Herttaiset isovanhemmat
+ Lapset kainalossa katsomassa muumeja ranskaksi
+ G huutamassa mua aina pipin tms. sattuessa, isovanhemmat ei kelvannut. Aaaww!
+ Isoäidin valmistama HERKULLINEN ratatouille
+ Iltalenkki rannalle Patrician kanssa
+ Päivälöhöily rannalla helteessä Klaran kanssa
+ Josefinin synttärilounas rantaravintolassa hyvässä seurassa
+ Kaiken kaikkiaan onnistunut olo lasten kanssa
+ Rusketus, hyvästi kalkkilaivan kapteeni
+ Ranskalaisten radiokanavien kuuntelu

- T:n ja G:n yliväsyneet kiukkukohtaukset part 14949505000
- Turhautuminen saksan kieleen, kun yöpiknikillä istuu minä, meksikolainen no speak americano-poika ja seitsemän saksan puhujaa
- Suurin ähky ikinä, kiitos yöpiknikin herkkuöverien
- Lievästi kärvähtäneet olkapäät
- Addiktio tummaan suklaaseen
- Nukkuminen 20 minuuttia pommiin keskiviikkoaamuna
- Sotkuinen huone
- Kakkapyllyjen pyyhkiminen
- BB-uutisten lukeminen netistä

Kaiken kaikkiaan tää viikko meni taas ihan älyttömän nopeasti. Huomenna saa nukkua niin pitkään kuin huvittaa ja voi, muahan huvittaa! Kauniita unia patongin kuvia.

Patate

Alkuviikko kulkenut molempina päivinä samalla rytmillä; (tuskaisa) aamuherätys, ranskantunnit, kahville parin kaverin kanssa, töitä, ruokailu, iltalenkki, datausta. Huomenna 12 tunnin hirviöpäivän vuoro, mutta sittenhän on enää kaksi helppoa päivää ja viikonloppu! Optimismia kehiin!

Ranskan luistamisesta sen verran, että tässä nyt kahden viikon aikana ymmärrys on selkeästi parantunut. Puhetta pitää vielä kehittää ja paljon. Sanastoa kerryttää lisää ja kielioppia treenata. Nythän ei oo kyse mistää muusta kuin mun omasta viitseliäisyydestä käyttää esim. jokailtainen facebooktuntini kielen treenaamiseen. No, huomenna sitten ;) Irlantilainen tyttö Hannah, josta mainitsin aiemmin ikävöitsijänä, lähti tänään kotiin. Mun mielestä on edelleenkin virhe antaa periksi kahden viikon jälkeen, mutta toisaalta, se oli niin selvästi onnellinen ja varma päätöksestään, että parempi varmaan sitten näin. Puhuttiin tänään aiheesta Patrician ja Noran kanssa sen verran, että on välillä outoa "kiduttaa" itseään ajatuksella kotonaolemisesta, kun samalla tiedostaa täysin, että ei täältä oo mihinkään lähdössä, eikä kyllä edes haluaisi. Ajatuksilla on silti aina hauska leikkiä. Kaikki on melkein muuten menossa Jouluksi kotiin. Mites te muut mahdolliset au pairit, jotka lueskelette tätä? Mähän en oo, lähinnä rahallisista syistä. Ei tää Joulu tule siis mulle Joulu olemaan, mutta jotain uutta ainakin. Joulu mulle edellyttää kodin ja perheen. Periaatteessa se on ehkä vaan hyväksi, että en mee välissä kotiin, Patriciaakin mietitytti, että voi olla aika nihkeetä sitten palata takaisin. Miksi ylipäänsä edes mietin koko talvea, kun täällä vielä +30 astetta paukuttaa mittarissa?!

On ihanaa huomata lasten selkeästi päivä päivältä kasvava kiintymys muakin kohtaan. Enää ei tartte huutaa äitiä joka asiaan. Okei, mulle uskalletaan myös kiukutella avoimemmin, mutta päinvastoin myös mä uskallan pitää paljon tiukempaa linjaa. Kyllä noi pojat on munkin sydämen ihan vienyt koko ajan suuremmissa määrin, olen silti sitä mieltä, että lapset on äänekkäämpiä kuin muistin ja että ranskalaisilla lapsilla on joku ekstratemperamentti. Ja en oo ainoa joka tän faktan on huomannut.

D:n vanhemmat, eli isoäiti ja isoisä saapui tänään tänne mukanaan kaikkea painepesurista (???) omassa puutarhassa kasvatettuihin viikunoihin. Ne viipyy täällä nyt perjantaihin, kun D ja M on työmatkalla. Vaikutti tosi herttaisilta ja symppiksiltä tyypeiltä, eikä varmasti tule olemaan ongelmia, vaikka kielimuuri onkin aika jännä juttu. Tosin tää isoäiti on vastikään aloittanut englannin opiskelun ja se on huvittavaa kun se koko ajan haluaa tietää sanoja enkuksi. No, voidaan oppia toisiltamme. Tosiaan maistoin sitten illallisella ekan kerran tuoretta viikunaa! Outoa, mutta hyvää. Mä en vaan välillä tajua tätä ruokailusysteemiä en sitten yhtään. Eka syötiin palat ilmakuivattua kinkkua (iu), sitten palat quiche lorrainea (nam) ja vasta sitten yksinään keitettyjä papuja (ööö). Jälkkäriksi kookosjogurttia (AHH), olin ehkä maailman onnellisin bongatessani sitä tänään lähikaupan hyllyltä! Nyt M oli silleen että aijjaa sä tykkäät siitä,pitääkin alkaa ostamaan! Kivaa, kun munkin mieltymyksiä huomioidaan.

Täydellistä oli, että vihdoin ja viimein myös tässä byrokratian valtakunnassa yksi tärkeistä asioista rullasi viimein loppuun asti, hain meinaan lähipankista pankkikorttini! Sain samalla shekkejä itselleni, ne on yllättävän yleinen maksutapa. No, mulle riittää kyllä maksuun ihan kortti, mutta oli hauska bisneswomanolo shekkivihon kanssa. Torstaina meen vihdoin ja viimein hommaamaan itselleni sen paikallisen puhelinliittymän, koska se edellytti paikallisen tilin. Maanantaina pitäisi myös bussikortin olla käytettävissä, tosin en usko, että kaikki nyt sujuisi näin mallikkaasti.

Loppukevennyksenä taustatarina potun ranskankieliselle vastinesanalle, jota en varmasti koskaan tuu unohtamaan, se on nimittän G:n yleisin käytetty sana ja ehdoton lempinimi kaikille, etenkin mulle. Toinen suosikki-identiteetti mulle on pikkuherran mielestä disenytarravihosta löytyvä Hannah Montanan kuva. Kumman kanssa koen mieluummin suurempaa yhdennäköisyyttä, miss Montanan vai mr Pataten kanssa? Paha sanoa.

La-Su

Sain eilen seuraavan viikon palkan ja hmm siitähän on ruhtinaalliset 10 euroa jäljellä! Loistavaa. Pakko alkaa pitämään jotain taulukkoa, eihän tästä muuten tule hevonkukkastakaan. No, hoen vaan itselleni koko ajan että tää on tää kaikkien au pairien alkuhuuma, kyllä se rahankäyttö siitä sit järkevöityy...

Niin no, mihinkäs sitä rahaa taas menikään. Eilen oltiin sovittu treffaavamme porukalla Marseillen keskustassa kahdeltatoista. Tällä pikku unikeolla vaan uni maittoi niin hyvin, kun kerrankin sain nukuttua, että sain revittyä itseni paikalle puoli tuntia myöhässä. Ruokaa teki porukalla kovasti mieli joten haettiin mäkkäristä safkat ja mentiin "satamaan" mässyttämään. Melkein kaikilla oli tavoitteena löytää itselleen mekot illaksi ja aika menikin tosi nopeasti kauppoja ravatessa. Kuusi tyttöä ja varmaan kuusituhatta kauppaa niin voitte vaan kuvitella. Mulla meinasi jo epätoivo iskeä, kun en löytänyt mitään mekkoa (siinä välissä kyllä uudet beessit chinosit hmm...). Hahha, oli muuten hassua, hetken meidän kanssa hengaili myös saksalainen au pair-poika! Jotenkin se hämmentää mua että aupparina on poikiakin :D Epätoivon jälkeen luottoystäväni Zara kuitenkin pelasti tilanteen, sieltä löytyi ihana musta pitsinen mekko, missä on avara selkäpuoli. Tyylikäs, yksinkertainen ja hintansa väärti. Suomennettuna hintansa väärti= mun päällä ei sitten muuta nähdäkään seuraavaan puoleen vuoteen. Kaupungilla oli ihan sairaasti poliiseja. Me ihmeteltiin sitä tosi paljon, niitä oli ihan poikkeuksellisen paljon. P:n äiti tekstasi sitten myöhemmin, että täällä pidetään kai tulevan viikon aikana joku videokonferenssi Libyan tilanteesta, missä Gaddafikin on mukana ja sen takia terrorismiriski on korkea. Tosi kiva... No, jos joku terroristi haluaa räjäyttää tän kerrostalon tai mun kielikoulun, niin aika vähissä on kohteet.

Shoppailu venähtikin vähän ajateltua pidemmäksi ja todettiin, että päivälle suunniteltu rantalöhöily siirretään tälle päivälle. Oltiin Rosan kanssa vähän ennen kuutta kotona. Mä aloin siiten värjäämään jäätävää juurikasvuani ja tajusin vähän liian myöhään katsoneeni kelloa väärin ja että tunnin sisällä pitäisi sitten olla naama kunnossa ja hiusväri kuusessa. Saatiin itsemme tällinkeihin ja otettiin seitsemältä suunta bussilla kohti Castellanea, missä oltiin sovittu tapaavamme J ja P puoli kasilta ravintolaillallisen merkeissä. Kiitos mun, oltiin taas tyylikkäästi vartin myöhässä. Ravintolassa mun lautaselle päätyi gnoccheja jonkun peston tapaisen kastikkeen kera. Kaikkien ruoat oli kyllä oikein makoisia, tosin kiitos hinnan, niin pitikin olla! Syötiin, juteltiin ja nautiskeltiin lasilliset viiniä. Sitten lähdettiin talsimaan paikkaan, missä oltiin sovittu tapaavamme muiden tyttöjen kanssa ysin maissa. Kävellessä saatiin jo hieman ensimakua ranskalaisten miesten hmmm huomionosoituksista, joita olikin sitten loppuillasta ihan kurkkuaan myöten täynnä. Ei voi oikeasti olla niin vaikeaa koittaa pitää eläimelliset tavat/puheet kurissa?! Suunnattiin Vieux Portiin, koska siellä on paljon baareja ja klubikin oli tarkoitus löytää sieltä. Istuskeltiin yksillä yhden pubin ulkoterassialueella. Oli aika huvittavaa, niillä ei ollut jotain ihme anniskeluoikeuksia silleen, että olisi voinut suoraan mainostaa listassaan drinkkejä. Esimerkiksi mä halusin pina coladan, niin sillä nimellä en sitä voinut tilata, mutta kylläkin malibua ananasmehulla. Ööööööööööö? Kahdentoista jälkeen suunnattiin nokat kohti klubia. Kyseltiin ihmisiltä hyvää paikkaa ja saatiin vähän ristiriitaisia vastauksia. Se klubi, mihin eka suunniteltiin menevämme näytti kaikkien mielestä niin gangstapaikalta, että hylättiin se. Ensi kerralla tosin voisi hyvin mennä sinne, koska isoissa kaupungeissa usein ne klubit saattaa ulkopuolelta näyttää vähemmän houkuttelevammilta, vaikka sisällä tilanne olisi toinen. Mentiin sitten kuitenkin yhdelle klubille, missä oli kolme eri huonetta, joissa soitettiin erityyppistä musaa. Se oli ihan kiva mesta, mutta aika moni olisi kaivannut sellaista selkeää tanssilattiaa, tuolla kun ei sellaista ollut. Saatiin silti tanssittua :)

Kaksi saksalaista tyttöä lähti jo kahden maissa kotiin, kolme muutakin oli sitten liuennut paikalta. Mä, Rosa, P ja J annettiin myös kolmelta väsymykselle periksi ja suunnattiin syömään nutellatäytteiset letut, ahh! Se tuli huomattua, että täällä kolmen aikaan meno alkaa vasta olemaan ylimmillään. Suomessahan siihen aikaan porukka konttaa puolikoomassa taksijonoon. Opittiin siis se, että ensi kerralla syömään vasta kympin pintaan jne. Sitten jaksaa itsekin vielä, kun se oikea meno vasta alkaa! Me lähdettiin joka tapauksessa kiltisti taksilla kotiin ja uni tuli silmään heti.

Aamulla suunnattiin paikallisen mäkkärin korvikkeen kautta salaattien (no okei, ja oreopirtelöiden) kera Rosan kanssa rannalle. Oli ihanan krapulaton olo, kiitos vain kahden nautitun drinkin. Tehtiin hidasta kuumuuskuolemaa ja mietittiin, että meitä pohjolan tyttöjä ei kyllä ole luotu kestämään tälläistä lämpöä. Olin varmaan aika huvittava näky kun peittelin huivilla ja ties millä viritelmillä mun pahiten kärvähtäneitä alueita. Oli muuten aika muikeaa lauantaina sovitella housuja, kun just tosta housujen vyötärönauhan kohdalta olin ruskistunut kaikista parhaiten.. Kahden aikaan myös muita tyttöjä alkoi valumaan paikalle. Ja siis oikeesti miten nää kaikki au pairit on saksalaisia? Mä just sanoin eilen, että mun ymmärryskyky saksan kieltä kohtaan on kasvanut nopeampaa kuin ranskaa. Pitäisköhän harkita maan vaihtoa? Mä lähdin sitten neljän jälkeen käppäilemään kotiin ja nyt illan oon käyttänyt vain datailuun ja noiden lasten huutamisen kuunteluun. En tajua, miksi niitä ei voisi laittaa vähän aikaisemmin nukkumaan, varmaan vähän hillitsisi tota kiukkuakin. No, maassa maan tavalla. Nyt odottaisi vielä ranskan läksyt ja sitten vokin painaa pään tyynyyn. Tää viikonloppu meni ihan liian nopeesti!

Heinz look-alike

Ähähähähähää kun mennään huomenna porukalla ulos niin en tosiaankaan voi laittaa mitään punaista päälleni, koska mua ei erottais ketsuppipullosta. Miksi, oi miiiiksiiiiiiii, mä en koskaan opi?! Mulla on herkkä ja vaalea, anteeksi _valkoinen_, iho. Mä olen suomalainen. Mä palan, jos en laita tarpeeksi aurinkorasvaa. Palaminen näyttää ja tuntuu epämukavalta. No niin, otin opikseni. Melanooma täältä tullaan.

Tänään vapaatunteina aamupäivällä näin eka P:n Castellanessa. Tarkoituksena oli viimeinkin hommata ne bussikortit. Kappas vaan, nyt ne halusi jotkut kopion kopiot papereista ja kohta palaa kyllä käppyrä aika pahasti näiden paperisotiin. Mun pankkikorttikaan ei oo ees tullut vielä. Ranskalaiset hoitaa kaiken niin pirun hitaasti. No, ei lannistuttu ainakaan pahasti vaan mentiin ostamaan eväitä rannalle kaupan ja leipomon kautta. Ostin jotain ihme chilisipsejä, jotka ei olleet ihan optimaalisin vaihtoehto tähän kuumuuteen, hikoiluttaa muutenkin ihan tarpeeksi... Rannalle liittyi seuraan myös kuusi muuta au pairia. Minä ja ruotsalainen J oltiin joukon ainoat ei-saksanpuhujat. Tultiin siihen tulokseen, että tän vuoden jälkeen puhutaan myös luultavasti sujuvaa saksaa. Tää oli eka kerta ku löhöilin rannalla täällä ja oi että miten mukavaa se olikaan. Merivesi oli tosin kyllä ihan tasan yhtä kylmää kuin Suomen lätäkköjen jäävedet :D Oli kivaa olla tyttöjen kanssa jo siitäkin syystä, että nää ei oo enää niitä jähmeähköjä ensitapaamisia, vaan jotenkin huomattavasti jo rennompaa. Kaksi saksalaista tyttöä tosin oli jotenkin hirveen omissa oloissaan, luulin että se johtuu huonosta englannin taidosta, mutta kuulemma muutkin ovat huomanneet saman. No, ei kaikkien oo pakko olla tosi sosiaalisia, jos viihtyy keskenään niin ei siinä mitään.

Oli ihanaa pystyä kävellä kotiin, kun muut lähti busseilla. Hassua asua näin lähellä rantaa. Perheelle tuli illalla naapuripariskunta kylään. Join niiden kanssa lasilliset shampanjaa, mutta pieni kielimuuri saattoi olla esteenä. Tarkoituksenahan oli nyt vielä illalla tavata tyttöjä illallisen merkeissä. Kaikki kaatui kuitenkin siihen, että yksinkertaisesti täällä menee kaikkialla vikat bussit kymmeneen mennessä. Mä en voi käsittää. Ei kukaan meistä voi. Edellinen au pair kuulemma käytti paljon sellaista vuokrapyörää ollessaan illalla ulkona. Pakko se on alkaa itsekin fillaroimaan, kyllä mä nyt haluan pystyä näkemään kavereita illallakin. Kävelin sitten yksin rantakadulla kiduttamassa itseäni katsoessani yhdessä naureskelevia kaveriporukoita ja tuli ihan hirveä ikävä mun ystäviä. Ihmisiä, jotka tuntee mut ihan täysin. Ei olisi tullut tälläinen olo, jos olisin nähnyt muita, mutta jotenkin vaan se iski. No, onneksi meni yhtä nopeasti ohi kuin tulikin.

Kello tulee yksi ja mä olen hereillä. Se taasen johtuu siitä autuudesta, että vapaa aamu! Ahh halleluja. Nukun kymmeneen kuinka ihanaa. Kahdeltatoista nään porukkaa kaupungilla ja mennään shoppailee. Olisi kiva löytää illaksi joku mekko. Sen jälkeen rannalle ja illalla ollaan sovittu isolla porukalla näkevämme ysin maissa drinksuilla ja ne ketkä jatkaa siitä tanssimaan, niin jatkaa. Kaikki varmaan haluaisi, mutta osaa mietityttää se kotiin pääsy. No, bussit alkaa aamulla kulkemaan taas viideltä, että jos menee klubille yhden aikaan kun ne aukeaa ja tanssii sen neljä tuntia, niin se on siinä. Rosa tulee mun luokse yöksi, kivaa!! Sillä olisi ollut muuten niin hankalaa se kotiinmeno. Oon ihan innoissani kun se tulee, pienistä jutuista sitä täällä riemua repiikin :D Periaatteessa voidaan tulla sitten taksillakin kotiin jos tuntuu siltä.

Ps. En melkein kehdannut myöntää. Mä katsoin tänään netistä jakson Big Brotheria. Ei tarvii sanoa mitään.

Angelina Jolie magazine

Salut bonjour päivää tai mitä lie. Täällä on ollut taas ihan himmeä hellepäivä. JA MULLA ON RAJAT!! Voi riemun päivää, aurinko on viimeinkin saanut aikaan muutakin kun pisamia. Eilisestä sen verran, että koulut on tosiaan kiinni joten olin lasten kanssa aamuseitsemästä iltaseitsemään. Ja olen hyvin iloinen, että seuraavaan keskiviikkoon on kuusi päivää, vaikka kaikki menikin hyvin :D

Kyllä mä näihin aamuheräämisiin vielä joskus totun. Se päivä ei vaan tosiaankaan ollut tänään. Lapset sai jotkut ekstraraivokohtaukset ja M oli niin helisemässä niiden kanssa. Oon kyllä iloinen, että se sanoo lapsille tiukasti tarvittaessa, en kestä sellaisia lässyttäjävanhempia, jotka antaa lastensa tehdä ihan mitä lystää. G halusi olla vaikea loppuun asti, joten kannoin sen potkivan pikku papanan vaan tyynesti vaunuun ja laitoin "turvavyöt" kiinni. Siinä se huusi hetken, mutta rauhottui ja lepertelikin mulle sitten kaikkea naureskellen kun käveltiin Jamilalle ja sai munkin aamun taas pelastettua. Kahdeltatoista olin sopinut näkeväni itävaltalaisen P:n Castellanen leffateatterin edessä. Sitä ennen ehdin himassa pyöräyttää suklaakakun iltajälkkäriks. M toi eilen kotiin ranskalaisen ruokalehden ja kertoi samalla, että niillä on nettisivut, joihin käyttäjät voi lisätä reseptejään ja arvioida muiden. Surffailin sitten sieltä ton kakkureseptin, mihin sain mun fazerin sinisen käytettyä.

Tosiaan lähdin sitten ulos helteeseen talsimaan bussipysäkille. Kauhukseni huomasin Castellanen asemalla unohtaneeni leffateatterin nimen. Menin kysymään yhdeltä pariskunnalta apua. Kysyin vaan että missä on movie. Ne ei tajunnut sitä yhtään, se nainen luuli että etsin hotellia :D Koitin siinä sitten selittää ja keksin hokea Angelina Jolie ja koitin havainnollistaa leffascreeniä. Se nainen luuli että haluan ostaa lehden. Sitten se mies hokasi: "aaaaaah, cinema??" Mä vaan kiljuin riemuissani ouiiiiiiiii ja naurettiin ihan sikana. Angelina Jolie, mistä mäkin noi jutut revin. Pääsin siis P:n luokse ja vieläpä ajoissa ja suunnattiin metrotunneliin ostamaan bussi/metrokorttia. No, mullahan ei ollut sellaista sertifikaattia kuin ne nimenomaan olis halunnut (ranskalaiset...) mutta kipasen hakemassa sen huomenna koululta. Taas kiva kommellus kun sain sitä korttia (sain sen siis jo, mutta se ei toimi vielä). Se nainen alkoi selittää mulle, että se maksaa enemmän kuin perusalennuksella, koska olen yli 24 vuotias. Olin että pardon??? Koululla mun syntymäövuodeksi oli sitten kirjoitettu 1981. Ja tosi kiva, se nainen oikeasti ajatteli että voisin olla kolmekymppinen, thanks a lot!

Suunnattiin P:n kanssa ydinkeskustan suuntaan, koska suomalainen au pair Mari asuu siellä, oli ihanaa vihdoinkin päästä näkemään! Mentiin syömään kiinalaiseen ja höpöteltiin vaan, oli tosi ihanaa. Ja jälkkäriksi kookossorbettia, ahh. Päätettiin huomenna suunnata päivällä rannalle, parempi olla hyvä ilma! Muitakin auppareita on ilmoittanut tulevansa mukaan. Lastenkin kanssa on taas illalla niin paljon kivempaa ja virkeempää olla, kun on saanut kunnon omaa aikaa päivällä välissä. Muuten, uusi osoitus ranskalaisista herrasmiestavoista. Olin ostamassa bussilippua, mutta jostain kumman syystä nää ei hyväksy maksutapana isompaa seteliä kuin vitosta (wtf). No, arvatkaapa oliko mulla muuta ku kympin. Siinä sitten vanhempi herrasmies samantien kaivoi lompakostaan sen bussirahan. Onneksi löysin itsekin euron kolikon, mutta olin kyllä niin kiitollinen, että se maksoi loput. Tosin olen nyt saanut peräkkäisinä päivinä rahaa tuntemattomilta, alkaa vähän huolestuttaa tää mun ulkoinen olemus, oonko niin homeless... Naurettiinkin P:n kanssa, että munhan avulla me rikastutaan au pair vuotena.

Ilta taas mennyt normisti lasten kanssa ja M:n kanssa oli kiva vaan höpötellä kaikesta. Aamuisista ikävätunnelmista huolimatta oon viihtynyt täällä tosi hyvin, eikä oo ollut sellainen olo, että tää olisi virhe. Ikävä on osa elämää ja luonnollista, mutta ei ne ihmiset mun elämästä mihinkään katoa. Mä ja M ei syöty, koska oltiin niin täynnä lounaista, mutta D ja pojat veti mun eilisen lasagnen loput, joka oli muuten menestys!! Jee. PPP:n kirous murrettu, vaikka kaapista ei löytynyt edes puoliakaan niistä jutuista, mitä oon lasagneen tottunut käyttämään. Suklaakakkukin sai suurta kiitosta, ja nyt on maha makeaa täynnä hyvä käydä nukkumaan viikon vikaa työpäivää varten :)

PPP

PPP= Pohjaan Palanut Perunamunakas. Siitä lisää myöhemmin.......

Eilen eli maanantaina oli mun eka koulupäivä! Aamulla mun ei tarvinnut viedä T:a kouluun, koska oli eka päivä joten M teki sen. Sen sijaan vein G:n Jamilalle. Oli kyllä taas aika mielenkiintoista kun kello soi 6:30 ja olin viikonlopun sallinut itseni nukkua pitkään. Tai no puol kymmeneen maksimissaan, ennen se olisi ollut aikaisin joten voi päätellä miltä toi puol seiska tuntuu. Tottumikysymys vaan. Aamulla mun tehtäviin kuuluu vaan antaa lapsille aamupala (kaakao) ja katsoa niille vaatteet päälle. Kaikki meni hyvin, kunnes tuli aika lähteä Jamilalle. G huusi koko matkan (onneksi ei oo pitkä) ja kiljui äitiä mun sylissä. Ja luonnollisesti pissasi housuun. Koitin kantaa sitä etäällä mun kukkamekosta ettei uudet opiskelijakaverit luulis mulla olevan hygieniaongelmia...

Olin koululla ajoissa, tunnit alkaa siis yhdeksältä. Meidän ryhmässä on jotain kymmenen opiskelijaa ja opettaja tosi mukava. Mutta se puhuu vaan ranskaa!!! Ei herranpieksut, lobotomiapotilaista tuntuu varmaan ihan samalta kuin musta sen aktiivisen neljän tunnin kuuntelun jälkeen. Kaiken lisäksi olin surkeimpia koko ryhmässä, okei ehkä kaksi oli yhtä huonoja kuin mä. Musta se oli vaan huvittavaa. Tunnin jälkeen menin kysymään vastaanotosta opiskelijakortin saamisesta. Tarvitsen sen siis että saan opiskelija-alennuksen bussikortista, jolle jää sitten hintaa vaan vaivaiset 17 euroa. Sillä saa sitten kuukauden huristella dösällä ja metrolla niin paljon kuin sielu sietää. No, aamulla mulle vielä puhuttiin englantia siinä vastaanotossa, mutta tunnin jälkeen se nainen kieltäytyi siitä, ja toisti vaan niin monta kertaa kunnes ymmärsin edes osan. Aika tehokasta, täytyy kyllä myöntää.

Olin sopinut italialaisen au pairin D:n kanssa, että mennään syömään lounasta koulun jälkeen. Ollaan siis samassa koulussa, eri tasoilla vaan. Mukaan tuli sitten lisäksi kaksi tyttöä (japanilainen H ja kreikkalainen M) mun ryhmästä. Ne on muuten 29-vuotiaita, hämmentävää! Lisäksi D oli tutustunut omalla tunnillaan saksalaiseen O:n, jonka kanssa itse asiassa hengasin silloin sunnuntaina. Se tyttö jonka nimeä en muistanut... Myös saksalainen A jonka kanssa olin jutellut netissä, tuli mukaan. Se käy eri koulua, mutta se koulu on ihan lähellä. Noloa, että unohdin sopineeni A:n kanssa tapaamisen ja lähdettiin jo etsimään ruokapaikkaa, samantein kun puhelin soi muistin että voi saasta, unohdin A:n! Onneksi se ymmärsi mun aivokuolematilanteen. Kaikilla oli nälkä ja mentiin syömään Castellanen alueelle, koska siitä kaikki pääsi hyvin jatkamaan metrolla tai bussilla kotiin. Yllätys yllätys, oli taas mukavaa hengata isolla porukalla ja vaan puhua tyttöjen juttuja.

Puoli viideltä treffasin M:n T:n koulun edessä ja haettiin poitsu kotiin. Sen jälkeen mä hain Gn tarhasta ja luojan kiitos vähän suuremmalla menestyksellä kuin aamulla... Lopun työjasta leikittiin autoilla ja oltiin uima-altaalla. Kävin vielä iltalenkillä ja juutuin datailemaan. Kaiken kaikkiaan eilinen päivä oli tosi hektinen ja juoksemista paikasta toiseen.

Aamulla kello soi taas ja kiitos eilisen datailun, se tuntui aivan järkyttävältä :D En mä nyt vaan malta mennä yhdeksältä nukkumaan! Perusaamurutiinit, mutta tällä kertaa vein ekaa kertaa sekä T:n, että G:n, yksin. Ihme kyllä päästiin lähtemään kotoa ilman itkuhuutoa. Laitoin G:n vaunuihin että pääsisin nopeammin enkä myöhästyisi koulusta. Täällä on muuten pakko olla ajoissa koulussa, koska puol ysin jälkeen portit sulkeutuu. Lisäksi mun pitää siis ihan oikeasti saattaa T luokkaan asti, jokainen vanhempi tekee niin. Sama homma lähtiessä, vanhemmat (tai minä) on jonossa luokan eessä ja opettaja kutsuu yksitellen oikean ipanan luokasta ulos. Kärräsin sitten G:n Jamilalle ja menin hiki hatussa bussiin. Eilen mulla meni aamulla siinä matkassa 15 minuuttia, tänään oli kiva liikenneruuhka niin meni tuplasti pidempää. Myöhästyin tunnilta, mutta ei sille vaan voi mitään, onhan työt tehtävä. Olin ihan hirveen väsynyt univajeen takia ja se neljä tuntia meni aika koomaillessa, keskittymiskyky oli vähän toista luokkaa kuin eilen. Naureskeltiin vaan aina toisillemme irlantilaisen tytön H:n kanssa, me ollaan siis ne luokan "luuserit". Yhdessäkin tehtävässä piti siis kirjoittaa sellaisen tyhjän pään kohdalle eri ruumiinosien nimet (silmät, korvat jne). No mä ja H alettiin sitten sen sijaan piirtämään hiuksia ja muita sellaisia sille, käsitettiin hieman väärin. Ei vitsit ku kaikki hajos.

Tunnin jälkeen menin lounaalle samassa luokassa olevan itävaltalaisen P:n kanssa. Meillä oli samalla missiona ottaa valokuvat itsestämme opiskelijakorttiin. Joka metrotunnelista löytyy sellainen valokuvauskoppi. Niiden toimiminen onkin sitten asia erikseen... Ekassa kopissa se ei hyväksynyt kolikoita. Saatiin sitten vaihdettua seteliksi, kunnes tajuttiin, että seteleitä ne ei hyväksy ikinä. Siinä sitten koitin kysyä yhdeltä naiselta vitosen setelin vaihtamista kolikoiksi, ja se antoi mulle säälien kahden euron kolikon. Luuliko se että oon joku koditon rahaa kerjäävä spuge?!?!?!?!?!? Että mua ja P:a hävetti :D Löydettiin uusi valokuvauskoppi ja siinä sitten yhden sivullisen pojan pienen kolikkoautomaattipahoinpitelyn jälkeen saatiin se vihdoinkin toimimaan. Okei, niistä kuvista ei sitten tarviikaan enää puhua mitään. Lounaalla tuli myös P:n kanssa puheeksi koti-ikävä. P kertoi irlantilaisen H:n kovasta koti-ikävästä. H on ollut täällä nyt tasan viikon, ihan niin kuin mäkin. Se oli kuulemma jo ollut viime perjantaina valmis lähtemään kotiin. Mä puhuin sen kanssa tänään aiheesta. Se on täysin normaalia tuntea kamalaa koti-ikävää ja sellaista oloa, että mikä ihmeen idea tääkin oli. Mutta sanoin H:lle, että kuukauden kun jaksaa, niin oikeasti helpottaa. Mulla on helpottanut ihan älyttömästi jo nyt omanikäisten kanssa hengailu. Jos H:lla ei kuukaudenkaan päästä helpota, sitten kannattaa jo alkaa miettimään. Ei kannata tolkutonta aikaa vaan kituuttaakaan, jos tää ei vaan oikeasti ole oma juttu. Tässä pitää vaan itsekin olla aika aktiivinen ihmisiin tutustumisessa. Mä olen ollut tosi iloinen tyypeistä, joita olen tähän mennessä tavannut. Joistain jää vaan hyvänpäiväntuttuja, mutta joistain saa oikeita ystäviä. Yhtä kaikki, jokainen kontakti on tärkeä.

Hain tuttuun tapaan T:n ja G:n puoli viideltä. Kaikki meni superhyvin ja oli tosi mukavaa olla lasten kanssa. Oltiin uima-altaalla ja leikittiin. Sitten tosiaan päädyin valmistamaan kohtalokkaan ekan illalliseni...... Kaapissa ei ollut about mitään joten päädyin tekemään espanjalaisen perunamunakkaan. Oikeasti mä luokittelisin yleensä itseni ihan hyväksi kokiksi, mutta ei saatana tätä päivää. En oikein hallinnut kaasuhellan käyttöä, joten eikös se palanut pohjaan. Mua hävetti niin paljon, otan aika henkilökohtaisesti noi ruokajutut! Lisäksi tein paistettuja banaaneita (perus kaneli, fariinisokerijne) ja mun mielestä se on oikeasti hyvää. Lapset olikin sitten vähän toista mieltä. Huomenna teen lasagnen ja seuraan äitin ohjetta millintarkasti ja jos se ei onnistu niin en astu jalallanikaan keittiöön enää ikinä. YHYY! Muuten! Tää perhe tekee ostostilaukset internetissä ja tänään lähetti toi tänne jotain seitsemän laatikollista ruokatarpeita. Niin outoa :D

Huomenna eka päivä kokonaan lasten kanssa koulujen ollessa kiinni. Saas nähdä. Tänään näytin lapsille youtubesta muumien ranskankielisen intron ja ne oli ihan into piukeena, koitan etsiä pari jaksoakin jos löytyisi. Lisäksi nään vissiin illemmalla Marin, joka on vihdoin saapunut tänne au pairiksi! Huippua! En tiedä onko tää tää suomalainen huumori vai mikä, mutta viime lauantaina Rosankin kanssa oli niin luontevaa ja ihanaa. Se on myös varmasti se, että omalla kielellä on helpompi olla vaan ihan oma itsensä. Lauantaina olisi suunnitelmissa mennä isolla porukalla tanssimaan, JIPPII!

Pohjetreeniä

Voi sunnuntai minkä teit! Mun jaloille nimittäin :D Eilisen miljoonan kävellyn kilsan linjaa oon siis jatkanut tänään, tosin tahtomattanikin vähäsen... Aamu alkoi harmaana ja sateisena ja eka kerta kun täällä tuli vettä mun aikana. Eh, no mun aikahan käsittääkin huimat viisi kokonaista päivää. Aamupäivän jälkeen tapasin St. Charlesin asemalla saksalaisen au pairin Ellenin, asuu noin puolen tunnin junamatkan päässä Marseillesta. Oltiin sovittu että nähdään portaiden luona, ja meikäjunttihan odotti liukuportaiden luona, kun Ellen tarkoitti paikallisella tasolla melko kuuluisia jättiportaita aseman pääoven edessä. Hyvä hyvä! Jotenkin kummasti taas päädyin syömään frozen yogurtia, tällä kertaa päällysteenä kiiviä, mansikoita ja kookoshiutaleita! Siinä on kyllä sellanen juttu missä ei varmasti uutuudenviehätys katoa.

Päivän rätit

Koska on sunnuntai, oli aikalailla kaikki kaupat kiinni. Suunnistettiin sitten rannalle, tosin kummallakaan ei ollut bikineitä mukana, koska aamulla sää näytti kaikelta muulta kuin rantakeliltä. Istuskeltiin siellä ja nautittiin lämmöstä, oli lepposaa. Jossain vaiheessa sitten toinen saksalainen, Ellenin tuntema au pair, liittyi meidän seuraan. Tai oikeastaan se ei saanut autoa parkkiin koska rantakatu oli niin ruuhkassa ja niinpä hypättiin sen kyytiin. Tää on nyt ihan hirveän noloa, mutta mä en oo ihan satavarma sen nimestä. Tai oon, mutta en osaa kirjoittaa sitä. Etsittiin parkkipaikkaa kissojen ja koirien, tai siis navigaattorin, kanssa. Innostuttiin kun löydettiin asuinalue missä oli paljon parkkeja ja pysäköitiinkin kaara, kunnes satuttiin katsahtamaan karttaa että missäs sitä ollaan ja todettiin, että näille seuduille ei tosiaankaan kannata jättää autoa.

Saatiin auto parkkihalliin ja mentiin vaan kaupungille kävelemään (!!!) ja istuskeltiinkin vähän aikaan. Ihan normaalia mukavaa jutustelua ja hengailua siis, I like! Puol seiskan aikoihin päätin lähteä kotiinpäin, että ehtisin jutella perheen kanssa jos huomiseen on jotain lisättävää. Niin no siis. Mähän menin taas taitavasti metrolla lähimmälle pysäkille joka jäi mun kodin lähelle. Ensinnäkään, se ei tosiaankaan ollut lähellä ja toiseksi, mun pienen kiertoreitin jälkeen se oli vielä kauempana. Ja kyllä, mulla oli kartta mukana. Multa nää tälläset jutut nyt vaan silti onnistuu. Olisin voinut itkeä onnesta kun näin vihdoin tutun Parc Borelyn. Mun viiden euron ballerinoilla se viimeinen kilsa tuntui kyllä pahimmalta ristiretkeltä ikinä, mutta olin silti iloinen, että ainakin oon eksyksissä Ranskassa!

FroYo

En muista milloin viimeks olisin kävellyt näin paljon kuin tänään!! Mutta erittäin mukavan päivän vuoksi jokainen kilsakin on sen arvoinen! Aloitin aamun heräilemällä nipinnapin kelloon. Olisi tehnyt vaan mieli jatkaa kuorsaamista ihanassa hiljaisuudessa. Sain kuitenkin itseni revittyä sängystä ylös ja aamupalan ja pakkeloinnin jälkeen suuntasin nenäni kohti bussipysäkkiä. Ihmeiden aika ei ole ohi, selvisin nimittäin kunnialla sekä bussimatkasta, että metrotunnelista! Oltiin siis sovittu suomalaisen au pair tytön Rosan kanssa treffit aamupäiväksi yhdelle isolle asemalle, mihin hänen bussinsa tuli. Rosa asuu noin puolen tunnin ajomatkan päässä Marseillesta.

Tää oli molempien eka kerta Marseillen keskustassa ja lähdettiin ihan sokeina kanoina vaan suunnistamaan jonnekin. Kartta olisi tässä vaiheessa ollut kova sana. Molemmilla kurni nälkä vatsassa niin pysähdyttiin syömään ja höpöttämään. Vaikka ollaan siis netissä jutskailtu, niin tää oli eka kerta kun nähtiin livenä ja olihan se eka vähän jänskättävää :) Mahtavilla ranskan taidoillani tilasin omeletin. En vain ymmärtänyt, että se munakas tulee patongin sisälle. Heh, no oli se silti hyvää.

Syömisen jälkeen suunnattiin taas kävelemään jonnekin suuntaan ja päädyttiin kuin päädyttiinkin ehkä Marseillen keskeisimmälle turistialueelle, Vieux Port nimiselle satama-alueelle. Oli luvattu sadetta, sitä ei kyllä kuulunut, mutta ei jeesus sitä hiostavuutta!!! Samalla kun kysyttiin neuvoa (tai no, ystäväni pitkän ranskan lukija Rosa kysyi) turisti-infoon karttojen saamiseksi, ostettiin jätskit. Mun kookosjätski oli kyllä aivan ihanaa, en tajua miten se jäätelö voi maistua ihan tismalleen sille mitä se onkin. Ei sellaiselle ällökermasekotukselle. No, vielä parempaa oli edessä...




Karttojen avulla sitten suunnistettiin, kierreltiin ihania kortteleita. Voi niitä ranskalaisia parvekkeita ja värikkäitä ikkunaluukkuja! Ja vaikka tietty rähjäisyys näkyikin, niin se oli enemmän sellaista ajan patinoimaa, ei yhtään häiritsevää. Löydettiin myös hieno katedraali osta piti napsia kuvia. Ja mikä se kaupunkireissu olis ollut ilman shoppailua!! Vaikka periaatteessa H&M on kiva dissata, tulee mulle silti siellä sellanen hintasokeus... Löysin sieltä yhden perusmekon, mutta se oli oikeasti tarpeellinen, koska täällä on vielä kuukauden tosi lämmintä!! Ja no, sitten löysin Tally Weijlistä toisen mekon, mutta oon oikeesti etsinyt kukkakuosista kesämekkoa sata vuotta JA se maksoi mulle vaan viisi euroa, koska niillä oli sellainen kampanja, että jos osti kaks tuotetta, sai ne halvemman hinnalla. Mä ja Rosa ostettiin siis molemmat yhdet vaatteet ja mun oli halvempi ja jo alennuksessakin kympin, niin saatiin ne vaatteet sillä hinnalla. Olisko voinut taas sekavammin selittää?





Seikkailtiin viitisen tuntia ja päivän paras löytö oli ehdottomasti frozen yogurt-baari! Päihittää jäätelöt niin satanolla! Siis sellaista jäädytettyä luonnonjogurttia, mihin sai valita itse lisäkkeitä. Menin tällä kertaa terveellisellä linjalla ja otin siihen mansikoita ja mysliä, mutta ens kerralla ehdottomasti oreoita ja brownies-paloja! Niin hyvää etten kestä. Tosiaan siinä sitten puoli kuuden maissa sanoin Rosalle heipat. Oli kyllä ihan hirveen kiva tavata, tää päivä oli niin kiva! On se ihan toista kun saa hengailla toisen omanikäisen kanssa ja tuntuu että itselläänkin on vähän elämää täällä. Varsinkin kun Rosa osoittautui vieläkin mukavammaksi livenä, vaikka jo chatin perusteella tiesin että meillä kyllä synkkaa :)


Olin ite himassa puol seiskan jälkeen. Vähän ennen kasia halusin vielä lähteä rantsuun kävelemään. Vitsit siellä oli nättiä! Ja ihanan rauhallista oli vaan kävellä. Ainakin silloin kun ignoorasi huutelevat ja tööttäilevät idiootit. Kävelin pari tunia siellä sun täällä ja vaan tutkailin paikkoja. Nyt oon ihan rättipoikki ja huomenna nään saksalaista au pairia Elleniä aamupäivällä, mennään syömään kunnon ranskalainen brunssi. Jeejee taas kivaa siis tiedossa!