perjantai 2. syyskuuta 2011

Perjantaita ilmassa

Okei, en aio valehdella, tää päivä alkoi surkeesti. Ensinnäkin näin jotain tosi sairasta unta koko yön. Tiiäätekö sen fiiliksen kun herää ja tuntuu ettei oikeesti olis nukkunut yhtään? Ja se herääminen sitten. T päätti aloittaa aamun jollain raivokohtauksella, joka kesti noin kaksi tuntia viiden minuutin tauolla välissä. Onneksi mulla oli vapaapäivä :D M näytti siltä, että se heittää sen lapsen kohta parvekkeelta alas. No, lapset on lapsia, kyllä mä sen tiedän, mutta en ymmärrä miten ne jaksaa huutaa sellasta hysteeristä kiukkukonserttia niin pitkään. Eikö voisi vain tyytyväisenä leikkiä niillä leluautoilla? Ja tässähän on myös se, että mitä isoveli edellä, sitä pikkuveli perässä, joten luonnollisesti myös G halusi antaa ääninäytteensä tähän konserttiin. Suloinen G saa kyllä mun osalta ääninäytteensä anteeksi koska tuli moiskauttamaan mulle ison suukon poskelle ennen lähtöä, aaaww!

Eikä tää oikeastaan muuten vielä mitään, mutta mulla laitettiin kesän alussa tikit polveen ja se on parantunut tosi nätisti ja tullut tosi siisti arpi, joka näyttää vaalenevan hyvää tahtia. Tai näytti vaalenevan. Nyt siihen iski joku ihme tulehdus, se oli aamulla ihan turvonnut ja punainen ja kipeä. Tää pilasi mun päivän uintisuunnitelmat ja söin suruuni dopseja. Varasto hupenee hyvää, tai siis pahaa tahtia (vinkvinkäiti). Marssin sitten apteekkiin ostamaan jotain puhdistusainetta siihen ja nyt se näyttää jo vähän paremmalta.


Perhe lähti siis aamupäivän jälkeen kohti mummolaa ja mä jäin tänne märehtimään jalkaani, tai ennemminkin sitä että voihan voikukka jos joudun paikalliseen lääkäriin. On muuten aika huvittavaa, kuinka mä jo tässä yksin ollessani olen esim. saanut mun huoneen sotkettua uuteen uskoon...


Skypeteltyäni vähän aikaa päätin reipastua ja lopettaa ameebailun. Lähdin siis kävelylle. Laitan tähän kuvia mun lenkkipolusta, ei hassummat maisemat! Menin kävelylle samaa kautta kuin aamulenkille, tällä kertaa jäin tosin kiertelemään itse puistoa (Le Parc Borely) enkä vain laahust... juossut ohi.








Nälkä alkoi myös kurnimaan vatsaa ja päätin kotiinpäin käppäillessäni mennä ensimmäiseen vastaantulevaan ruokakauppaan. Mikäs muukaan se sattui tietenkään olemaan kuin rakas liideli. Huhhuh, olen ylpeä miten paikallinen olen. Ostin sieltä jonkun pastasalaatin joka oli tarjouksessa. Oisin tietenkin voinut katsoa mitä se sisältää, simpukat kun eivät mun suurinta herkkua ole. Saan kyllä siis syödä tän talon ruokavarastoja totta kai, mutta en jaksanut alkaa kokkaamaan mitään tänään. Tosin, kiitos herkullisen salaattielämyksen, taitaa toi hella odottaa mua sittenkin. Ai niin, en tiedä onko perjantaita ilmassa vai mitä, mutta tähän mennessä asialliset ranskalaismiehetkin ovat tänään olleet ööö miten sen nyt kauniisti sanoisi... vähän innokkaampia.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

siis PALMUJA!!!!??

miipu kirjoitti...

Oui ;)

Elsi- kirjoitti...

Hei, täällä toinen au pair Ranskasta! :) Tosin minä vaikutan vähän täällä pohjoisempana, Strasbourgin lähiympäristössä. On kiva lukea muidenkin juttuja samoista hommista, varsinkin kun tuntuu niin tutulta: meillä myös pojat 4 ja 6 vee tuntuvat saavan ihan ihmeellisiä raivokohtauksia välillä. Olisiko se joku ranskalainen temperamentti? :D

Elsi- kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.