tiistai 13. syyskuuta 2011

Patate

Alkuviikko kulkenut molempina päivinä samalla rytmillä; (tuskaisa) aamuherätys, ranskantunnit, kahville parin kaverin kanssa, töitä, ruokailu, iltalenkki, datausta. Huomenna 12 tunnin hirviöpäivän vuoro, mutta sittenhän on enää kaksi helppoa päivää ja viikonloppu! Optimismia kehiin!

Ranskan luistamisesta sen verran, että tässä nyt kahden viikon aikana ymmärrys on selkeästi parantunut. Puhetta pitää vielä kehittää ja paljon. Sanastoa kerryttää lisää ja kielioppia treenata. Nythän ei oo kyse mistää muusta kuin mun omasta viitseliäisyydestä käyttää esim. jokailtainen facebooktuntini kielen treenaamiseen. No, huomenna sitten ;) Irlantilainen tyttö Hannah, josta mainitsin aiemmin ikävöitsijänä, lähti tänään kotiin. Mun mielestä on edelleenkin virhe antaa periksi kahden viikon jälkeen, mutta toisaalta, se oli niin selvästi onnellinen ja varma päätöksestään, että parempi varmaan sitten näin. Puhuttiin tänään aiheesta Patrician ja Noran kanssa sen verran, että on välillä outoa "kiduttaa" itseään ajatuksella kotonaolemisesta, kun samalla tiedostaa täysin, että ei täältä oo mihinkään lähdössä, eikä kyllä edes haluaisi. Ajatuksilla on silti aina hauska leikkiä. Kaikki on melkein muuten menossa Jouluksi kotiin. Mites te muut mahdolliset au pairit, jotka lueskelette tätä? Mähän en oo, lähinnä rahallisista syistä. Ei tää Joulu tule siis mulle Joulu olemaan, mutta jotain uutta ainakin. Joulu mulle edellyttää kodin ja perheen. Periaatteessa se on ehkä vaan hyväksi, että en mee välissä kotiin, Patriciaakin mietitytti, että voi olla aika nihkeetä sitten palata takaisin. Miksi ylipäänsä edes mietin koko talvea, kun täällä vielä +30 astetta paukuttaa mittarissa?!

On ihanaa huomata lasten selkeästi päivä päivältä kasvava kiintymys muakin kohtaan. Enää ei tartte huutaa äitiä joka asiaan. Okei, mulle uskalletaan myös kiukutella avoimemmin, mutta päinvastoin myös mä uskallan pitää paljon tiukempaa linjaa. Kyllä noi pojat on munkin sydämen ihan vienyt koko ajan suuremmissa määrin, olen silti sitä mieltä, että lapset on äänekkäämpiä kuin muistin ja että ranskalaisilla lapsilla on joku ekstratemperamentti. Ja en oo ainoa joka tän faktan on huomannut.

D:n vanhemmat, eli isoäiti ja isoisä saapui tänään tänne mukanaan kaikkea painepesurista (???) omassa puutarhassa kasvatettuihin viikunoihin. Ne viipyy täällä nyt perjantaihin, kun D ja M on työmatkalla. Vaikutti tosi herttaisilta ja symppiksiltä tyypeiltä, eikä varmasti tule olemaan ongelmia, vaikka kielimuuri onkin aika jännä juttu. Tosin tää isoäiti on vastikään aloittanut englannin opiskelun ja se on huvittavaa kun se koko ajan haluaa tietää sanoja enkuksi. No, voidaan oppia toisiltamme. Tosiaan maistoin sitten illallisella ekan kerran tuoretta viikunaa! Outoa, mutta hyvää. Mä en vaan välillä tajua tätä ruokailusysteemiä en sitten yhtään. Eka syötiin palat ilmakuivattua kinkkua (iu), sitten palat quiche lorrainea (nam) ja vasta sitten yksinään keitettyjä papuja (ööö). Jälkkäriksi kookosjogurttia (AHH), olin ehkä maailman onnellisin bongatessani sitä tänään lähikaupan hyllyltä! Nyt M oli silleen että aijjaa sä tykkäät siitä,pitääkin alkaa ostamaan! Kivaa, kun munkin mieltymyksiä huomioidaan.

Täydellistä oli, että vihdoin ja viimein myös tässä byrokratian valtakunnassa yksi tärkeistä asioista rullasi viimein loppuun asti, hain meinaan lähipankista pankkikorttini! Sain samalla shekkejä itselleni, ne on yllättävän yleinen maksutapa. No, mulle riittää kyllä maksuun ihan kortti, mutta oli hauska bisneswomanolo shekkivihon kanssa. Torstaina meen vihdoin ja viimein hommaamaan itselleni sen paikallisen puhelinliittymän, koska se edellytti paikallisen tilin. Maanantaina pitäisi myös bussikortin olla käytettävissä, tosin en usko, että kaikki nyt sujuisi näin mallikkaasti.

Loppukevennyksenä taustatarina potun ranskankieliselle vastinesanalle, jota en varmasti koskaan tuu unohtamaan, se on nimittän G:n yleisin käytetty sana ja ehdoton lempinimi kaikille, etenkin mulle. Toinen suosikki-identiteetti mulle on pikkuherran mielestä disenytarravihosta löytyvä Hannah Montanan kuva. Kumman kanssa koen mieluummin suurempaa yhdennäköisyyttä, miss Montanan vai mr Pataten kanssa? Paha sanoa.

2 kommenttia:

piuku kirjoitti...

Heh, mitäs tuohon yhdennäköisyyteen nyt uskaltaisi sanoa :D Taitaa olla viisainta vaieta... Noh, kuten sanottu, rakkaalla lapsella on monta nimeä :)

miipu kirjoitti...

Äiti: Varmaan viisainta ;)