Okei okei, ei nyt ihan pitänyt tää ostoslakko mutta saanko pitää puolustuspuheen?! Tai saan tietenkin vaikka kilometrin mittaisen, koska tää on mun blogi muahahahah. Kaikki lähti siitä, että sain surukseni tietää, että mulle hyväksi ystäväksi tullut Patricia lähtee Espanjaan au pairiksi johtuen perheongelmista nykyisen perheensä kanssa. Eli se kurjimus lähtee pois kahden viikon päästä. En siis halua kituuttaa mun vikoja viikkoja sen kanssa tekemättä mitään. Tulin myös siihen tulokseen, että elämään mä tänne tulin. Kuhan nyt pidän silleen järjen päässä, etten anna tilin enää mennä nollille, niin ei ongelmaa.
Eilen aamulla meinasin jo rikkoa rahalakkoa ostamalla 1,50 euroa maksavan kahvin, koska oltiin sovittu tapaavamme aamulla Jessican kanssa kahvilassa opiskellen ranskaa ja olis ollut noloa kökkiä siellä se kaksi tuntia ostamatta mitään. Kuinkas ollakaan, loppuvaiheessa kun olin käymässä vessassa ennen lähtöä, siihen oli ilmestynyt joku vajaa viiskymppinen ihan asiallinen herrasmies keskustelemaan Jessican kaa. Joo iy, ei kiinnostanut ja en tajua miksi Jessica sen kanssa jutteli, mutta olin joka tapauksessa lähdössä niin ihan sama. Jessica jäi sitten sen kanssa juttelemaanmutta se mies kuitenkin vaati saada maksaa mun kahvin joten mikäs siinä! Suuntasin Klaralle Patrician kanssa ihan vaan hengailemaan seuraksi, kun Klaralla oli operaatio hiustenvärjäys menossa. Se värjää sen punaiset hiukset hennavärillä ja en ole kyllä koskaan nähnyt kun sitä litkua keitetään kattilassa. Sehän on tosi luonnonmukaista ja ihan lannotteelle se haiseekin. Kolme tuntia vierähti tosta noin vaan pihalla höpötellessä ja tulin hoitamaan vikan työpäivän loppuun. Oltiin lasten kanssa Parc Borelyssa ja ne oli kyllä niin hulivilejä, mutta hyvin sain kuitenkin kuuntelemaan mua! Mun pikku mussukat. Oikeesti :)
Olo piristyi niin paljon, kun vietti aikaa kavereiden kanssa alkuviikon möllöttämisen jälkeen. Illalla nähtiin noin kymmenen tytön poppoolla ja mentiin baariin istuskelemaan. Oli kivaa, koska melkein kaikki oli sellaisia, keitä en ollut ennen kunnolla nähnyt. Join ihanaa banaanimehua!! Bussissa söpö runopoika hymyili mulle ja olisi varmaan ollut ihan kiva, ellei se olisi ollut 15-vuotias. Suurin osa tytöistä lähti jatkamaan iltaa klubille, mutta mä lähdin yhdentoista pintaan kotiin, en jaksanut roikkua koko yötä ulkona. Tän meidän oven avaaminen yöllä on ihan sairaan rasittavaa kun sitä lukkoa pitää kääntää sata kertaa. Koitan aina tehdä sen mahdollisimman hiljaa, mutta silti tuntuu, että koko talo helisee.
Aamulla heräsin pirtsakkana kahdeksalta ja lähdin tekemään aamulenkkiä. Aamulla on ihanaa lenkkeillä, kun ilma on vielä kirpsakka, mutta aurinko kuitenkin paistaa. Ei tule liian kuuma juostessa. Olo oli jotenkin tosi onnellinen. Sellaisista ihan normaaleista arkipäivän asioista sen onnen just saa, kun tajuaa, että täällä mä vaan juoksen aamulenkkiä rantakatua pitkin, että näin ihanassa paikassa mä saan oikeasti nyt asua. Pitää nauttia, nauttia ja nauttia! Söin aamupalaa yhdessä lasten kanssa ja niitä etoi mun jogurttipuuromössö. Nauroi niiden hullulle lastenhoitajalle. Puolen päivän jälkeen suunnistin keskustaan. Tänään oli ihan huippu päivä! Minä, Patricia, Josefin ja Klara mentiin veneretkelle Calanquesille. Nyt en tosiaankaan tiedä, taivutinko ton sanan oikein. "Calanque eli kalanki on nimitys valkoisille, kalkkikivisille jyrkille kallioille, joita esiintyy Välimeren rannoilla. Tunnetuimmat kalankit sijaitsevat Marseillen ja Cassiksen välissä Etelä-Ranskassa. Noin 20 km pitkä, karu ja kivinen rantaviiva kohoaa yli 500 m:n korkeuteen ja sen äkkijyrkät kalliorotkot muodostavat upeita merenlahtia, jotka ovat ainutlaatuisia Euroopassa." Wikipedia on ystävä. Hinta oli parinkympin tienoilla ja kesto kolme tuntia. Okei, alkuasetelma oli aika mielenkiintoinen, koska Klara kärsi aika jäätävästä darrasta ja Josefin voi pahoin helposti just autossa ja laivoissa, käytiin apteekissa ostaa sille lääkkeitä. Kolme tuntia meni kyllä niin rattoisasti, ihailtiin maisemia ja otettiin kuvia ja kiljuttiin kuin pikkutytöt kannella, kun se laiva keikkui ja tuntui mahanpohjassa asti. Kiljuminen oli kyllä siinä vaiheessa vähissä kun parin tunnin päästä mentiin sisätiloihin istumaan ja iski epämääräinen olo. Klaralle otettiin varmuudeksi oksennuspussikin, voi parkaa.
Laiva tuli takaisin satamaan viiden jälkeen ja Patricia suuntasi kotiin, koska sen piti valmistautua kuumia treffejä varten. Mä, Klara ja Josefin mentiin etsimään pastapaikkaa, jossa Josefin oli käynyt Pariisissa ja tiesi sen löytyvän täältäkin. Mun kartasta saatii revittyä vähän huumoria, se on meinaan aika raiskatun näköinen. Kaikki mut tuntevat tietää, miten hyvää huolta pidän aina mun omaisuudesta... Pastapaikka löytyi kuin löytyikin, kiitos ei tosin kuulu rakkalle kartalleni. Siellä sai vitosella valita itse kastikkeen ja oliko hyvää! NO OLI! Vitosella iso annos herkullista paikan päällä tehtyä pastaa turistiriistohintaisessa Marseillessa, todellinen aarreaitta! Oltiin kaikki väsyneitä ja jututkin oli sen mukaisia. Olisi varmaan pitänyt syödä pestokastikkeen sijaan listalta myöskin löytynyt vodkakastike, varmaan olisi noussut päähän sekunnissa, hehheh.
Nyt löhöilen mun sängyllä. Juttelin pitkän skypepuhelun, tai pikemminkin hengailun rakkaan ihmisen kanssa ja nyt voisin katsoa vaikka jakson sinkkuelämää ja hakea pakastimesta sen herkkujätskipurkin, jonka nimeä en muuten muista vieläkään. Enkä tosiaankaan jaksa nostaa pehvaani hakeakseni sen just tällä sekunnilla. Kerron ensi kerralla, koska vaadin jokaisen maistavan sitä joskus. Öitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti