Operaatio 1/4

Otsikko liittyy mun ystävän ja mun läppään mun siivoustaidoista. Joo. Munhan pitäisi nyt ihan oikeasti alkaa pakkaamaan, ei tekosyitä tai mutinoita. Ongelmana on vaan sellainen pieni juttu, että mun huone muistuttaa enemmän kolmannen maailmansodan taistelutanteretta, kuin aikuisen ihmisen makuuhuonetta. Saattaisin saada pilkahduksen lattiasta esiin sukelluslasien avulla. En halua alkaa pakkaamaan nnen kuin olen siivonnut, ihan jo sellaisesta käytännön syystä että puolet mun vaatteista taitaa olla hoitamassa maton virkaa lattialla ja haluaisin ne mieluusti mukaan matkalaukkuun. Oon niin varma, että tässä käy niin kuin aina ja huomaan maanantai-iltana etten ole vieläkään pakannut ja oon hirvee ylistressaantunut monsteri jokaiselle, joka erehtyy avaamaan suunsa. Tai oikeestaan, oon varmaan sellainen vaikka olisinkin pakannut.




Vähissä on siis päivät, tänään oli vika työpäiväkin ja olihan se vähän haikeeta. Sain työkavereilta lahjaksi suklaakirjan, josta löytyi kaikkia yliherkullisia ja äklömakeita herkkuja ja tänään olis suunnitelmissa kokeilla friteerattuja mars-patukoita. Terveellistä ja kevyttä sen olla pitää! Ystävien kanssa pidettiin myös Ranskailta, eli kokkailtiin ranskalaista safkaa ja luonnollisesti juotiin sivistyneesti lasilliset viiniä. Ruoka oli niin hyvää namnam! Ratatouillea, yrttitäytettyjä kananrintafileitä, patonkia ja vadelmamascarponemoussea ananaskompotilla. Mulla tulee kyllä oikeasti kova ikävä mun ystäviä, oon aika riippuvainen niistä. Toisaalta tiedän, että kaikki kuitenkin lähtee omille teilleen eri paikkakunnille opiskelemaan, joten vaikka jäisin tänne, kököttäisin vaan yksin, jeejee miten hauskaa. Onneksi skype ja muut on keksitty ja oikeestihan tää nyt vaan on tälläistä kun meistä tulee aikuisia ja jokainen alkaa aloittaa omaa elämäänsä. Ystävyyssuhteet pitää vaan sopeuttaa eri elämäntilanteisiin ja kyllä ne, jotka on tarkoitettu kestämään, kestää. Olipas taas syvällistä.




Ja ystävistä puheenollen juttu josta oon innoissani!! Tajusin, että tätä internetin ihmeellistä maailmaa voi käyttää myös kavereiden saamiseen kun lähtee au pairiksi. Olen siis muutamasta facebook ryhmästä bongannut samoille seuduille lähteviä auppareita ja jutskaillut heidän kanssa, varsinkin parin suomalaisen ja yhden saksalaisen tytsin kanssa on tullut sellainen fiilis, että synkkaa varmaan myös livenä! Se on hyvä, koska kymmenen kuukautta ilman kavereita on kuolema muussa tapauksessa kelle tahansa normaalille ihmiselle.

Tiedän myös jo etukäteen vähän ekan viikon ohjelmasta. Kouluthan lapsilla alkaa vasta viides päivä, eli maanantaina eli silloin myös mun duuni alkaa vasta virallisesti. Mun tuleva hostäiti G kirjoitti mulle sähköpostia ja pahoitteli, että he ovat silloin ekana viikonloppuna menossa miehen D vanhempien luokse Lyonin lähistölle auttaakseen ystäviensä häiden järjestelyssä. G sanoi, ettei millään raaskisi jättää mua yksin kun oon ollut sitten siellä vsta pari päivää ja olisiko kamalaa tulla viikonlopuksi heidän mukaansa, ihan vaan siis vapaa-ajan ja tutustumisen merkeissä. No haloo, ei tosiaankaan haittaa!! Mun mielestä on vaan kiva, että on jotain tollaista spesiaalitekemistä :)

Tänään aion vaan nauttia rauhallista koti-iltaa ja syödä filmtownin irtokarkkeja. Missään ulkomailla ei ikinä oo yhtä hyviä karkkeja kuin Suomessa, joten pitää tyydyttää karkkihammas nyt ;) Ja jos jollain on analyysia, minkä takia passikuvissa pitää aina näyttää ihan jumalattomalta Uzbekistanilaisesta vankimielisairaalasta karanneelta laatikkopäältä, niin kuuntelen nämä teoriat mielenkiinnolla ja vuodatan katkeria kyyneliä aina uutta kiiltävää passia katsoessani.
kuva