tiistai 16. elokuuta 2011

14 päivää

Lähtö lähenee, tasan kaks viikkoa enää! Jotenkin tosi turhauttavaa ku se on jo noin lähellä, mut silti ei vielä oikein voi tehä mitään kovin konkreettista (=PAKKAAMISTA). Ja sit taas samalla tuntuu että ääks, enää kaks viikkoa ja vaikka mitä tekemättä. Eh, niin mitä muka. Aion viettää vikat kaks viikkoa vaan rentoilun (duunia lukuunottamatta) ja kavereiden merkeissä. Ja sit selailen vaan hulluna läpi kaikkia au pair-blogeja ja toivon että mun vuodesta tulee yhä mahtava kuin joillain. Työntekoa en pelkää, ei ne lapset ainakaan hirveästi vaikeampia voi olla kuin muutamat (krhm) mun asiakkaat.

Tänään töiden jälkeen käväsin kaupungilla ja koitin vähän mietiskellä että mitä ostaisin perheelle suomituliaisiks. Mietin mm. jotain muumiaiheista muistipeliä lapsille. Ei mitään kirjaa oikein viitti viedä kun eihän ne suomea ymmärrä. Sitten tietty suklaata. Mut haluun keksii myös jotain persoonallista! Vanhemmille on etenkin vaikee keksiä jotain kivaa. No, en nyt ota siitä mitään paineita. Tänään myös kirjoittelin perheelle sellaista yleistä liibalaabasähköpostia kun ajattelin että ihan kiva lähetellä vähän kuulumisia ja kuulla myös niiden meininkejä. En tiiä mitä niille oikein pitäis kirjoitella, ihaninta olis vaan hypätä sen alkuvaiheen yli ja suoraan siihen vaiheeseen kun ollaan jo vanhoja tuttuja!

Tänään sain myös vihdoinkin virallistettua mun kielikouluilmoittautumisen. JEEEE. Oli kyllä vähän säälittävä olo kun piti lähettää niille sähköpostilla sellanen ranskan testi ja lähetin että sori nyt vaan mutta en kyllä osaa mitään tosta testistä. Ne vaan lähetti että ei hätää, mä oon absolute beginners-ryhmässä :D

Tuli muuten tossa luettua yhden tytön blogia joka on au pairina Lyonissa. Se kirjoitti ranskalaisesta ruokakulttuurista ja mainitsi, että ranskalaisten naisten hoikan varren salaisuutena on paljon hyötyliikuntaa ja kohtuus. Ehheh tuttu juttu...... not. No, mun tuleva koti on 2 minuutin päästä rannalta joten oon vakaasti päättänyt pakottaa itseni sinne päivittäiselle lenkille vaikka sitten silmänilon motivoimana ;), koska jo nyt pelkkä ajatus croissanteista sun muista lihottaa mua ne pelätyt kymmenen kiloa, hehheh.

Ei taas ollut mitään punaista lankaa tässä jutussa mutta ei huolta, ei tuu olemaan muissakaan teksteissä. Palataan langoille viimeistään parin viikon päästä, nyt meen pesemään hiusväriä. Juurikasvu ♥

3 kommenttia:

Neža kirjoitti...

Ma rakastan sun blogia jo nyt, etka edes lahtenyt viela <3

miipu kirjoitti...

senkin höpsö tyttö <3

piuku kirjoitti...

7 päivää enää...